Rakas ihmisosani

Lauantai 15.1.2022 - Rita

"Sinua rakastetaan ihmisosani, ja olet erityislaatuinen. Minä, sielusi, rakastan sinua. Ja muuten, sinä opetit minulle rakkauden, ja olet erityislaatuinen"

Tuuli symbolisoi energian liikuttamista. Energia jumittuu ja silloin tulevat tuulet ilman agendaa - ei muuta tehtävää, kuin liikuttaa energiaa.

Elämässäsi oma tuulesi saapuu, liikuttaa (energiaa) asioita, muuttaa asioita, varsinkin silloin kun kyseenalaistat itseäsi, pelkäät seuraavan askeleen ottamista.

Astu rohkeasti ohi rajoitusten, jotka tulevat esi-isiltäsi, yhteisöstäsi. Salli kaikkien kokemustesi muodostua viisaudeksi.

heart-1202129_1280.jpg 

Avainsanat: rakkaus, sielu, auta minua, auttakaa minua,

Joki

Torstai 13.1.2022 - Rita

Joki

Seison joen penkereellä ja kuuntelen veden kuorolaulua.

Jokainen kivi laulaa omaa lauluaan veden koskettaessa niitä.

Joskus ääni on korkea, nouseva, laskeva ja joskus syvä basso ääni.

Lumoudun noista äänistä. 

Vedessä jokainen kivi on luonnollisessa virtauksessa.

Katselen virtausta ja näen monien elämieni yhdistelmän.

Voin ylittää virran.

Joki ei tarkoita poistumista maasta vaan katson toiselta rannalta ihmistä toisella rannalla

Minä Olen molemmilla rannoilla.

Joki on syvä ja virtaa joka suuntaan 

eteenpäin, taaksepäin, ylös ja alas ...

tämä ei ole fantasiaa vaan todellinen kokemus

Joki on vertauskuva omalle virtaukselleni, omalle viisaudelleni

On oman viisauteni aika

Olen ihminen toisella puolella juurtuneena maahan ja mestari toisella puolella.

Kaikki on tuotu viisauteen.

Olen molemmissa tiloissa - ei enää kokien fantasiaa, vaan todella tietoisena ollen.

Elän viisautta.

Tunnen viisauden.

Sallin itseni elää ja tuntea oman viisauteni.

Kuva:T KImura

IMG_2116_01.jpg

Avainsanat: joki, virtaus, laulu, vesi, viisaus, auttakaa minua,

Aika yli 2000 vuotta sitten

Sunnuntai 26.12.2021 - Rita

Kristuksen kadotetut lapset

Muistatko aikaa yli 2000 vuotta sitten, kutsut sitä Jeesuksen ajaksi, oikeasti Yeshua Ben Josef -ajaksi. Olit ehkä maassa tuolloin, kuten minäkin olin. Istuimme yhdessä ryhminä ja keskustelimme, kuinka tärkeää on tuoda Kristus tietoisuuden siemen maahan, ei vain yhden vaan monen tuomana.

Kuljit Rakkauden Mestarin kanssa ja maistoit hänen tarjoamaansa hedelmää. Oli todella tärkeää, että maistoit tuota energiaa kulkiessasi maassa. Kuljit hänen kanssaan ja opit hänen energiastaan, joka oli sopimuksesi tulla maahan.

Tulit maahan ehkä viimeisen Maailman sodan jälkeen, ehkä 1970 luvun puolivälissä. Jotkut tulivat ennen tai jälkeen tuon ajan, mutta jokainen valitsi tulevansa tänne juuri tuona aikana. Olit siemenen kantaja - Kristuksen Kadotettu Lapsi. Tulit monen muun kanssa kantaen itsessäsi tuota siementä - Kristus tietoisuuden valkoista kristallin kirkasta selkeää energiaa - Kristus tietoisuutta.

Kun synnyit ja vanhempiesi katsoessa silmiisi, he näkivät jotakin muuta, mitä he eivät nähneet toisten lastensa silmissä tai muiden lasten silmissä. Monessa tapauksessa tämä pelotti vanhempiasi. He eivät ymmärtäneet sitä, mitä näkivät.

Oli varmaan outoa katsoa silmästä silmään puhdasta rakkautta ja Kristus tietoisuutta - kokemus, joka olisi ollut ihana tapahtuma heille, mutta he eivät olleet valmiita siihen. Energian vahvuus, joka silmistäsi loisti, pelotti heitä. He eivät ymmärtäneet nukkumis- tapojasi, tapaa, jolla puhuit toisten kanssa, koska et ollut samanlainen, kuin muut lapset.

Olit erilainen, epätavallinen ja ehkä sinua pidettiin outona ja syvällä sisimmässäsi ehkä koit, että vanhempasi eivät olleet tyytyväisiä sinuun. Kun aloit tuoda kehoosi tuota Kristustietoisuutta, ehkä kaksivuotiaana, koska tarvitsit tuon energian tuomista kehoosi, niiden reaktioista, jotka tulivat katsomaan sinua, kun olit vielä kehdossa, aloit tuntea häpeää tai että olit tehnyt jotakin väärin.

Monet tätä lukevat sulkivat tuon oven, joku koki hyvin traumaattisen fyysisen tapahtuman. Minä olin hukkua kaksi kertaa lapsena. Ehkä tunsit yöllä (kuten minä), kuin suurin rakkaus, jota olit koskaan kokenut, luisui pois ja käveli pois luotasi. Sinusta tuli Kadotettu Kristuksen Lapsi. Suljit oven ja naulasit sen lujasti kiinni.

Ei ole tarpeen tuntea häpeää, koska kaikki tämä oli suunnitelman mukaista. Koska tunsit epätoivoa ja suurta eksyksissä olon tunnetta, muistamisella on tapana palata luoksesi juuri siksi. Kaikki tuo häpeä, jota tunsit, kristallisen Kristuksen rakenne, joka on sinussa, oli tarpeen panna sivuun odottamaan sopivaa aikaa. Jos olisit tuonut tuon tietoisuuden esiin teini -iässä tai liian aikaisin aikuisuudessa, sinut olisi toden näköisesti tapettu, tuomittu tai pilkattu. Oli siis todella tärkeää piilottaa se.

Olet kantanut tuota taakkaa monia vuosia, käynyt terapiassa, parannus sessioissa, jotta voisit saada selville, mitä oikein tapahtui. Valitsit tämän polun, eksyksissä olon tunteen ja hylätyksi tulemisen tunteen ja kaikki nuo tunteet tulevat tästä valinnastasi. Et ole tehnyt mitään väärää.

Näin joulun aikana salli itsesi muistaa lapsuuden joulua ja tietämistä, joka sinulla oli tuolloin. Salli kristallisen valkoisen tietoisuuden loistaa kauttasi.

a-book-2929646_1920.jpg

Avainsanat: kristus, tietoisuus, on aika, auttakaa minua,

Sisäinen lapsi

Keskiviikko 22.12.2021 - Rita

Sisäinen lapsi 

Lapsena minulla on ollut selkeä, puhdas muistikuvani siitä, miksi olen täällä.
Katselin 4-vuotiaana piirtämääni kuvaa itsestäni. Taiteilija isäni ei pitänyt valokuvien ottamisesta ja siksi piirsin itsestäni oman kuvan - tietysti olen tässä kuninkaallinen prinsessa. Jos katsot tarkemmin hameen koristeita, näet ympyröitä, joiden keskellä on piste. Piirsin noita ympyröitä, joiden keskellä on piste joka paikkaan. Se on tietoisuuden symboli, myös auringon merkki. 
1–2-vuotiaalla on selkeä kristallinkirkas tietoisuus ja puhuit keijuille, enkeleille, yksisarvisille, muotoa muuttaville olennoille - se oli hyvin kaunista aikaa. Elit enemmän näkymättömässä maailmassa ja siksi et muista tuosta ajasta paljonkaan, ehkä sinulle on kerrottu jotain, minkä muistat.
3–4-vuotiaana sinulle oli vielä selkeä muistikuva siitä, miksi tulit maahan, miksi olet täällä. Onneksi piirsin itselleni muistutukseksi tuon kuvan, ja onneksi taiteilija vanhempani eivät antaneet minun unohtaa luovuuden, ilmaisun tärkeyttä, koska se piti minut yhteydessä tuohon sisälläni olevaan lapseen. Kuva muistuttaa minua energiasta, suhteestasi siihen ja tietoisuudesta, kristallin kirkkaasta selkeästä tietoisuudesta.
5–6-vuotiaana sinulla oli vielä selkeä muistikuva, mutta aloit omaksua asioita, jotka eivät olleet sinun vaan tulivat massatietoisuudesta, ympärillä olevasta maailmasta.
Tuo lapsi sisälläsi on se aito, puhdas todellinen sinä.
Onko joku sanonut sinulle, että sisäinen lapsesi on haavoittunut? Se on täyttä puppua. Sisäinen lapsesi on puhdasta tietoisuutta, mutta ehkä olet haavoittunut teini, haavoittunut aikuinen mutta sisäinen lapsesi ei ole haavoittunut.
Olet sen unohtanut, tuon tärkeimmän suhteen elämässäsi - suhde sinuun itseesi.
Tiedät, että tiedät - tuo tietäminen on sinussa vieläkin. Sinä vain tiedät asioita, joista et pysty kertomaan mistä ne tiedät. Sinä vain tiedät.
Se on alkuperäinen tietäminen, jonka toit mukanasi maahan tullessasi.
Tapahtumat elämässä varjostivat tuota tietämistä, mutta se on sinussa vieläkin.
Salli tuon sisälläsi olevan lapsen tulla esiin, muista hänet - muista itsesi.
2021-10-29_13.07.06.jpg

Avainsanat: oivalltaa, oivallus, itse, matka, auttakaa minua, valaistua, sisäinen lapsi

Sieluntulkki

Perjantai 10.12.2021 - Rita

Sielun tulkkisarjassa esitellään hoitajia, parantajia, näkijöitä ja muita henkisen tien raivaajia, joiden tehtävä on tuoda iloa ja valoa ihmisten elämään.

Rita Forsberg-Kimura:” Ilo on aisti”

1. Kuka olet ja mitä teet? Olen Rita Forsberg-Kimura, ”ennen nuori” selvänäkijä, reiki-opettaja, enkelienergia- ja seksuaalienergiakouluttaja ja Dream Walker Death -kouluttaja. Selkeytän ihmeellisille, lahjakkaille, kipuileville ja kamppaileville ihmisille, mikä heitä estää olemasta niitä mahtavia olentoja, joita he todellisuudessa ovat. Olen tehnyt henkistä työtä näkyvästi vuodesta 1999 lähtien, sitä ennen toimin käsityöalan yrittäjänä. Vuodesta 2012 olen toiminut yrittäjänä turkulaisessa Hoitola Kukkien Sillassa.

2. Millainen henkinen polkusi on ollut? Vietin lapsuuteni taiteilijaperheessä, jossa kannustettiin itseilmaisuun ja luovuuteen. Opin kulkemaan aistit avoimina ja luottamaan intuitioon. Olen aina sisäisesti tiennyt joitain asioita kuten sen, että jokainen meistä on sielullinen, ikuinen ja kuolematon henkiolento. Olen pohtija luonteeltani. Koululaisena minua askarrutti Raamatun jumalakäsitys, joka tuntui ankaralta ja armottomalta. Minun käsitykseni jumaluudesta oli täysin toisenlainen. Tutkin nuorena paljon vanhoja filosofioita ja uskontoja, ja lopulta ne alkoivat tuntua naiiveilta. Palasin tietoisuuteen sielujen kuolemattomuudesta ja ymmärsin, että ihminen itse rajoittaa itseään uskomuksillaan. Aloin löytää ja lopulta oivalsin oman enkelialkuperäni. Olen kulkenut henkistä laajenemista kohti monien vuosien ajan, monissa elämissä. Nyt astelen käsi kädessä sieluni kanssa, kuunnellen oman sydämeni laulua. Elän elämääni ollen läsnä kaikessa, jokaisessa hetkessä.

3. Millainen maailmankatsomuksesi on? Katson elämää aina sieluni silmin. Sielu ei koskaan arvostele tai tuomitse, vaan se tietää, että minä olen sielun heijastuma, jonka tulee käydä läpi kokemuksia, joita sielu ”tarvitsee”. Jokainen kokemus, vaikeakin, on tärkeä, sillä kokemukset laajentavat sielun viisautta. Siksi sielun näkökulmasta näkee laajemman kuvan ja voi päästää irti mielen rajoituksista. Ei ole kysymys uskonnosta vaan tietoisuudesta – kristallinkirkkaasta, selkeästä tietoisuudesta, jonka kautta sallin paitsi itseni, myös muiden olla juuri sellaisia kuin he ovat. Jokainen on juuri siellä missä hänen on oltava saadakseen sielulle sen tarvitsemia kokemuksia.

4. Millä tavalla autat ihmisiä? Harjoitan monia hoitomuotoja kuten reikiä, ThetaHealing, Reconnective Healing ja selvänäköisyyttä. Kuolematietoisuus on minulle tärkeää: tällä hetkellä DreamWalker-kurssit ovat toimintani keskeistä antia. Niillä opitaan saattamaan henki kukkien sillan yli enkelikotiin sen jälkeen, kun fyysinen keho päättää vaelluksensa. Olen itse saattanut muun muassa oman äitini ja isäni tuolle matkalle ja ne ovat olleet hienoja, haikeita kokemuksia. Kuolemanpelko on ihmiskunnan suurin pelko, ja kun siitä päästään yli, ymmärretään, että kuolema ei ole kamala vaan aika kaunis asia. Kurssien ja hoitojen avulla muistutan ihmisiä heidän todellisesta alkuperästään. Suurin osa ihmisistä vähättelee itseään, vaikka jokainen meistä on mahtava olento. Autan ihmisiä muistamaan rakkauden, joka on jo jokaisessa meissä olemassa. Yritän saada ihmiset näkemään ilman syyllisyyttä, kuinka elämän epämukavatkin kokemukset ovat olleet sielulle tärkeitä. Kun oivaltaa itsessä asuvan rakkauden ja jumaluuden, alkaa suhtautua elämään aivan uudella tavalla ja löytää kauneutta ja rakkautta myös muista.

5. Mistä saat elämääsi iloa? Jo se, että saa olla olemassa, on valtava ilon asia! Ilo on tapa havainnoida todellisuutta ympärillä. Ilo ei synny suorittamalla, vaan ilo on aisti, se on pohjavire kaikkien kokemusten tuolla puolen. Kaikesta löytyy iloa ja olemassa oleminen tarkoittaa ilossa olemista. Itse saan erityisesti iloa musiikista ja perheestäni, mutta tärkeintä on muistaa, että ilo ei riipu ulkoisista tekijöistä, vaan se on koko ajan läsnä minussa: minä olen ilo, I Am Joy. Ilo on sielun laulua ja sen voi tuntea, vaikka mieliala olisi millainen tahansa. Kaikkien tunteiden ytimessä on ilo, kun sallii ja tiedostaa sen läsnäolon.

6. Miten vaalit terveyttäsi ja hyvinvointiasi? Tietoinen hengitys, riittävä veden juominen ja pieni liikunta saavat energian liikkumaan kehossa. Sallin kaikkien energioiden palvella minua. Osaan rentoutua enkä murehdi turhia ja olen kiitollinen kaikesta elämässäni. Rakastan, arvostan ja kunnioitan itseäni, hyväksyn itseni ja luotan itseeni. Kun pidän huolta itsestäni, minun on helppo pitää huolta myös muista.

7. Mitä toivot tulevaisuudelta? Tulevaisuus ei ole huomenna, ensi viikolla tai ensi vuonna, vaan kaikki on jo täällä. Tulevaisuus on sitä, mitä ei ole vielä oivallettu. Kyse on joka hetki siitä, mitä valitsen. Siksi minulla ei ole tulevaisuudensuunnitelmia; etsijäaspektini ei enää etsi mitään. Nyt jaan sitä viisautta, jota olen kerännyt niille, jotka haluavat sitä kuulla. On kiva pitää kursseja ja tavata hoidoissa ihania ihmisiä kasvokkain. Toivon, että yhä useampi ihminen tiedostaisi, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus nähdä laajempi näkökulma siitä todellisuudesta, jossa elää ja yhdistyä omaan itseensä, omaan sielukokemukseensa ja omaan elämäänsä. Viestini jokaiselle on: sinä olet henki, kokonainen ja viaton – kaikki on jo annettu anteeksi, miksi siis pidät vielä kiinni

angel-2450363_1920.jpg

Avainsanat: sielu, hyväksyntä, auttakaa minua,

Kuinka syntyi kurssi: On aika sinä olet valmis

Lauantai 27.11.2021 - Rita

Kuinka tämä verkkokurssi syntyi? 

Haluan auttaa sinua löytämään suuremman merkityksen elämällesi, saamaan

onnistumisen iloa ja luottamusta enemmän itseesi, pois epävarmuudesta,

hämmennyksestä. Saamaan jatkuvan hyvän mielen tunteen jokaiseksi päiväksi. 

Olin lapsena erilainen, en muiden lasten kaltainen.

En tuntenut kuuluvani heidän joukkoonsa.

Minua pidettiin outona, omituisena, liian kummallisena.

Koin itseni ulkopuoliseksi.

Katselin mielestäni uskomattoman kaunista tähtitaivasta ja kuuta.

Tutkin ja pohdin etsien vastauksia ympärilläni olevasta maailmasta.

Olin tarkkailija ja opiskelin, opiskelin ja opiskelin "henkisyyttä."

Etsin ja etsin vastauksia löytämättä niitä kuitenkaan. 

"Miksi tein kaikesta niin vaikeaa, koska huomasin mitä enemmän opiskelin

päädyin aina vain kauemmaksi omasta itsestäni.

Olin luonnollisen virtauksen ulkopuolella - olin kiinni ajatuksessa,

että maa on koulu, kunnes tajusin lähteä pois vanhoista "totuuksista." 

Hassu asia tapahtui minulle tällä matkalla - oivalsin kaiken olevan jo minussa.

Tunnistin oman sieluni yhteyden, oman intuitioni, kuulin oman sieluni laulua.

Mitä enemmän en suorittanut henkisyyttä, lopetin affirmaatioiden käytön,

sitä helpommin kaikki tarvitsemani tulee minulle. 

Tästä etsimisestä syntyi tämä kurssi, oma tarinani kokemuksen ja

sieluni viisauden syvyyksistä, jonka haluan jakaa kanssasi inspiroimaan

sinua omalla matkallasi. Tuomaan selkeyttä ja auttamaan sinua kokemaan

elämää ilman ahdistusta, saamaan paremman yhteyden itseesi,

luomaan paremman suhteen kumppanisi ja ystäviesi kanssa,

voimaan paremmin.

Miten sinä toimit?

Teetkö jatkossakin kuten ennen vai lähdetkö kokemaan jotakin uutta?

ONKO SINUN AIKASI? 

Vastaan puolestasi - ON AIKASI

OLETKO SINÄ VALMIS?

Vastaan puolestasi - OLET VALMIS (muuten et lukisi tätä kirjoitusta)

Haluatko saada paremman yhteyden itseesi.

Löytää vastauksia, joita olet etsinyt monien elämien aikana? 

Tämä kurssi on toiminut monille ja tämä on toiminut minulle ja toimii myös sinulle.

Voit elää sielun suunnitelman mukaista elämää, olet yhteydessä intuitioosi,

tiedät, kuinka etenet.

Sielusta käsin elämällä tunnet olosi eheäksi, elämä tuntuu merkitykselliseltä.

Elämää sydämen hiljaisuuden, mielikuvituksen tasolla ohi mielen tarinoiden

ja emootioiden.

 Sallitko itsellesi tuon kaiken?

TEE PÄÄTÖS! 

Tässä linkki, josta pääset mukaan kurssille:

https://www.campwire.com/buy_flexible/f086c13f-1296-47eb-9d9f-6a9188832e64

a-book-2929646_1920.jpg

Avainsanat: verkkokurssi, opiskelu, henkisyys, auttakaa minua, etsiä, vastuksia, sielu, sielunsuunnitelma, elämä,

ON AIKA.SINÄ OLET VALMIS.

Perjantai 12.11.2021 - Rita

ON AIKA. SINÄ OLET VALMIS - verkkokurssi.

Ehkä koet, ettet ole jollakin tavalla valmis,

mutta luota itseesi ja luota minuun, kun sanon,

että sinä voit saada kurssin käytyäsi

muutosta aikaan elämässäsi.

Totuudet, joita kurssilla jaan,

saivat aikaan oivalluksia ja muutosta

omassa elämässäni. 

Totuuksia, joiden on aika tulla tietoisuuteen.

Totuuksia, jotka olet unohtanut ja nyt on aika muistaa ne. 

Sinulla on valta pysähtyä tutkimaan itseäsi ja elämääsi.

Jos et ole tyytyväinen johonkin elämässäsi,

sinulla on aina mahdollisuus oivaltaa se uudella tavalla

tai voit kehittää omaa asennettasi,

kuinka suhtaudut siihen ja

saada aikaan muutosta elämässäsi.

Loit niin paljon ongelmia, jotta voisit ratkaista ne.

Älä taistele ongelmiasi vastaan.

Haluan auttaa sinua päästämään irti

eloonjäämistaistelusta ja kokemaan tätä hetkeä.

Kurssilla voit edetä omaan tahtiisi ja

palata sille yhä uudelleen ja uudelleen.

Kurssilla ei ole aikarajaa.

Sinä valitset.

Sinun kannattaa tehdä päätös nyt.

Kurssin järjestäjä: Rita   

Tästä linkistä voi ostaa kurssin 

 https://www.campwire.com/buy_flexible/f086c13f-1296-47eb-9d9f-6a9188832e64 

a-book-2929646_1920.jpg

Avainsanat: aika, tietoisuus, energia, verkkokurssi, auttakaa minua,

Eeppinen tarina rakkaudesta- E-kirja uutuus

Lauantai 16.10.2021 - Rita

Tarina alkaa unesta, joka saa aikaan rakkauden tunteen avulla

etsimään unohdettua, menneen elämän rakkaussuhdetta.

Tämä on fantasiaa, mutta fantasiakin on oikeasti todellisuutta

ei pelkkää mielikuvitusta.
Tarinan kertojaksi muodostuu keiju - olento,

joka etsii rakastettuaan ja luo yhteyttä häneen ensin unen kautta.


Keiju kertoo joka yö tarinaansa ...kuka hän on ja mikä on

hänen suhteensa unen näkijään.
Tarut ja laulut kertovat, että keiju voi tulla ihmisen maailmaan ja

ihminen voi mennä keijujen maailmaan.

Vaikka tarina kertoo keijusta ja ihmisestä, se on myös tarina sinusta.

Rakkaudella on suunnaton vaikutus, joka voi ulottua yli ajan ja paikan.

Elämä on taikaa ja me elämme taianomaisuudessa - me olemme taikaa.

Tästä linkistä voi ostaa e-kirjani

https://www.bod.fi/kirjakauppa/eeppinen-tarina-rakkaudesta-rita-forsberg-kimura-9789528046134 

fantasy-2547367_1920.jpg

Avainsanat: fantasia, rakkaus, tarina, auttakaa minua,

Valoa etsimässä

Perjantai 15.10.2021 klo 14.40 - Rita

Mitä Valon energia on?

Valon tuominen planeetalle on tärkein tehtävämme.

Valon energiaan sisältyy tietoa.

Valon energia saa aikaan ymmärrystä ja tietoisuuden laajentumista.

Valon energian käyttäminen on lempein tapa poistaa ja/tai vähentää pelon energiaa.

Kuinka olen palveluksessa?

Mitä se tarkoittaa?

Kuinka olen tasapainossa antaa ja vastaanottamisen kanssa?

E-kirjassa on helppoja ohjeita avuksesi matkalla Valossa.

Tästä voit ostaa e-kirjan

heart-1202129_1280.jpg

Avainsanat: valo, pelko, auttakaa minua,

Sielun kohtaaminen

Sunnuntai 10.10.2021 - Rita

Sielun kohtaaminen

"Kun menet takaisin kehoosi,

kun menet takaisin elämääsi,

ottaisitko minut mukaasi?

Emme ole koskaan tehneet tätä aikaisemmin.

En ole koskaan tehnyt tätä minkään toisen

elämäni ilmaisun kanssa, en koskaan."

- Ah Kir Rah -

Kuthumi

Ylösnousseen Mestarin sielu.

dance-1940245_1920.jpg

Avainsanat: sielu, kohdata, ilmaisu, keho, elämä, auttakaa minua,

Suvun karmallisten syklien muuntaminen - verkkokurssi

Lauantai 2.10.2021 - Rita

Verkkokurssi: Vapauta itsesi suvun karmallisista energioista

Perheeseen liittyvien mallien murtaminen on ehkä kaikkein tärkein asia,

jota teet ja myös haastavin asia.

MONET IHMISET OVAT TÄLLÄ HETKELLÄ MAASSA MURTAAKSEEN

PERHEEN SYKLIT JA HE OVAT TODELLISIA PIONEEREJA.

OLETKO SINÄKIN?

On helppoa uskoa, että kun jätät lapsuutesi kodin ja matkaat kohti aikuisuutta,

olet onnistuneesti jättänyt vahingolliset ja itsesi epäilyn mallit taaksesi.

Lähempi tarkastelu saattaa kuitenkin paljastaa sinulle, että huomaat

samojen lapsuudesta tulevien mallien ja uskomusten yhä vaikuttavan.

Nuo mallit ja uskomukset tulevat vanhemmiltasi, isovanhemmilta ja

sukupolvilta ennen heitä. Saatat huomata alitajuisesti toistavasi

samoja syklejä kuin aikaisempi sukupolvi, kuten pelkoa ettei sinulla ole

riittävästi varallisuutta, et osaa ilmaista kiintymystä tai joitakin muita

salattuja malleja. Kuitenkin negatiivisten mallien siirtäminen sukupolvelta

toiselle ei ole välttämättömyys. On mahdollista olla päätepiste, jossa

negatiiviset perhe syklit, jotka ovat kuluttaneet sukupolvia

väsymykseen saakka, saattaa ne tilaan, joka ei enää vaikuta.

Mallien murtamisessa on kyse päästä

yli noista arvoista, jotka on ohjelmoitu sinuun ja korvata ne puhtaalla

rakkaudella, kärsivällisyydellä ja tietoisella tiedostamisella.  

Jos olet kamppaillut kasaantuvien perhe syklien vaikutuksesta,

jotka ovat esi-isiesi elämän tapojen malleja ja ilmaisuja ja joita he

joutuivat kokemaan, voit silti vapauttaa itsesi perheen historiasta.

Tahto luopua perheen vanhoista, synkistä energioista ja päättää kantaa

rakastavaa energiaa, saattaa jonain päivänä ilmetä oivalluksena.

Huomaat, että jotkin aikaisemman elämäsi aspektit vaikuttavat negatiivisesti

terveyteesi, onnellisuuteesi ja kykyysi kehittyä yksilönä.

Saatat myös oivaltaa, että jos haluat muuttaa pitkäkestoiset rajoittavien

uskomusten mallit, järjettömät toimintatavat ja emootiot, sinun on kysyttävä

itseltäsi mitkä ovat sinun arvojasi ja rehellisesti tutkia kuinka perheesi on

vaikuttanut persoonallisuuteesi. Kun oivallat tämän vaikutuksen itseesi

voit saavuttaa niistä vapautumisen.

Jotta voit todella muuttua, sinun on annettava lupa itsellesi muuttua,

lupa muutokselle. Perheen mallien murtaminen ei ole millään tavalla

uhmamielisyyttä tai petosta. On tärkeää, että luotat itseesi,

kun päätät tavoista ja uskomuksista, jotka auttavat sinua kirjoittamaan

uudelleen sukupolvien rajoittavat uskomukset.

Monet ihmiset ovat tällä hetkellä maassa murtaakseen perheen syklit,

ja he ovat todellisia pioneereja. Kun murtaudut ulos perheen,

suvun sykleistä, huomaat että kykysi ilmaista omia tunteitasi ja

tarpeitasi kasvaa "räjähdysmäisesti" ja lähdet uudelle matkalle kohti

hyvinvointia, joka antaa uusia myönteisiä mahdollisuuksia tuleville sukupolville.

Tästä linkistä voit ostaa kurssin

VAPAUTA ITSESI SUVUN KARMALLISISTA RAJOITUKSISTA

https://www.campwire.com/buy_flexible/693dd9e1-7f87-4197-a277-830fe90ba68c 

TARJOUS: KUN OSTAT JOMMANKUMMAN KURSSEISTA

SAAT TOISEN ILMAISEKSI LAHJANA.

Tarjous voimassa 2.–16.10. -21

 ITSESABOTAASIN LOPETTAMINEN - VERKKOKURSSI.

https://www.campwire.com/buy_flexible/4edb1b3a-0ee9-4a2f-84a5-81a8f57e6dca 

Kuva: T Kimura

IMG_1797.jpg

Avainsanat: suku, perhe, uskomukset, muutos, vapaus, auttakaa minua, syklit

Kuinka ihminen kadottaa oman arvokkuutensa?

Keskiviikko 29.9.2021 - Rita



Auta levittämään tätä sanomaa maailmaan.

Tässä on muutamia tapoja, joilla ihminen kadottaa oman arvokkuutensa:

1. Valitsemalla olevansa onneton.

2. Pelkäämällä kaikkea, erityisesti rakastumista.

3. Uskomalla, että karma tai henkinen sopimus ovat ehdottomia.

4. Odottaa, että kaikki ankat ovat jonossa ennen toimintaa.

5. Uskomalla sielun kumppaneihin.

6. Kiintymällä tarpeettomiin yksityiskohtiin ja lopputuloksiin.

7. Uskomalla, että on erääntyviä maksuja maksettavana.

8. Murehtimalla, kuinka hänen unelmansa toteutuvat.

9. Luullen, että Jumala päättää hänen kohtalostaan.

10. Kysellen muilta, mitä hänen olisi tehtävä.

Ymmärtämällä totuuden, pikku lintu, ja sinä voit liitää.

Kuva: T. Kimura

20100698-1.jpg

Avainsanat: arvokkuus, arvo, auttakaa minua, kadottaa, pelko, sielun kumppani, karma,

TARJOUS

Torstai 9.9.2021 - Rita

TARJOUS sinulle, joka rakastat enkeleitä

Haluan auttaa sinua etenemään omalla tielläsi 

ja siksi haluan auttaa sinua muutoksen keskellä

 lahjoittamalla sinulle hyvää oloa.

Jos ostat toisen näistä enkeli kursseista,

saat lahjaksi ilmaiseksi toisen niistä.

Klikkaa kurssin nimeä ja pääset ostosivulle.

Lähetän kutsulinkin sen jälkeen

sähköpostiisi toiselle kurssille.

Tarjous on voimassa 23.9. saakka,

Toimi siis ennen 23. 9. 2021

Enkeleille, joka sinä olet - verkkokurssi

Enkelienergiatyöskentelyn - verkkokurssi

Lisää voit lukea kursseista tämän sivuston valikosta.

angel-2939548_1920.jpg

Avainsanat: enkeli, tulkinta, verkkokurssi, auttakaa minua,

Lumisade

Tiistai 7.9.2021 - Rita

Sinä yönä satoi lunta,

hullu kesäsää.

Hullu sää tekosyynään

jotkut levittävät jälleen haavoittuneet siipensä

Ja jotkut räpyttelevät siipiään,

jotka olivat olleet taitettuina kauan aikaa

Ja perhoset lentävät.  

Nyt kun he ovat vapaita kivusta

he lentävät minne haluavat

he nauttivat kaikesta

ja tuntevat iloa.

Jos kaipaan heitä

he saattavat palata tuulena

ja sujahtaa vierestäni 

Kuva: Tomi Kimura

IMG_3569.JPG

Avainsanat: lumi, siivet, perhoset, vapaus, tuuli, auttakaa minua,

Muukalaisten maailma?

Sunnuntai 5.9.2021 - Rita



Työnsin sinut maailman laidalle,

jotta en satuttaisi sinua.

Mutta sinä taitoit maailman kahtia

päästäksesi lähelleni.

Juokse pois
Älä pakene
Älä tule lähelle
Älä mene liian kauas

Yritin langettaa noita naurettavia loitsuja,

jotka eivät voi toimia

sillä lopulta sinä sait minut taittamaan maailman

kahtia ja juoksemaan luoksesi.

Se olinkin minä koko ajan, jota pakenin.

alien-planet-583719_1920.jpg

Avainsanat: maailma, paeta, loitsut, auttakaa minua,

Kristallit

Torstai 26.8.2021 - Rita

Rakastan kiviä.

Kristallit eli vuorikidekvartsit ovat luonnollisia energian vahvistajia ja siksi niitä käytetään kelloissa, tietokoneissa ja lääketieteellisissä välineissä. Ne tehostavat mitä tahansa energiaa, jonka lähellä ne ovat.

Kristallit ovat luonnon lahja meille ihmisille valaisemaan ja kohottamaan yhteyksiämme kaikkeen. Raamatusta löytyy mainintoja, joissa kehotetaan laittamaan kristalleja temppeliin, jossa säilytettiin Liitonarkkia.

Kristallit ovat täynnä energiaa ja niihin voi ladata energiaa. Jokaisella kristallilla on oma parantava alueensa liittyen niiden väriin, muotoon ja muihin ominaisuuksiinsa. Kristallit ovat eläviä olentoja, joten kohtele niitä kunnioittavasti. Ne ovat pyhiä kiviä.

Atlantiksella kiviin ladattiin tietoa ja niillä lapsia opetettiin. Niihin ladattiin parannuksessa tarvittavaa tietoa ja sen jälkeen kivet asetettiin parannettavan ympärille. Tietotekniikka käyttää nykyisin kasvatettuja kristalleja ja lataa niihin tietoa. Ne eivät siis ole täysin samanlaisia, kuin luonnosta löydetyt kivet.

Vuorikidekvartsi lisää ja laajentaa energiaa siinä, jonka lähellä se on. Se taittaa valon sateenkaaren säteiksi. Siitä on apua puhdistamaan negatiivisuutta ja ratkaisemattomia esteitä.

Kun pidät kristallia kädessäsi salli itsesi tuntea kaikki tunteesi.

Lisää kivistä www.reiki-ritaforsberg-kimura.fi

https://www.reiki-ritaforsberg-kimura.fi/tuotteet.html?id=11/553518

glass-2471452_1920.jpg

Avainsanat: kivet, kristallit, vuorikide, vuorikidekvartsi, auttakaa minua,

Reiki

Sunnuntai 22.8.2021 - Rita

Mitä Reiki oikein on?

(Kyse on alkuperäisestä Usuin reikistä) 

Reiki on yksinkertainen menetelmä, joka tukee muutoksen aikana. Maailma muuttuu ja elämme nopeutetun ajan maailmassa ja siksi reiki auttaa sopeutumaan ja suhtautumaan elämään uudella ja paljon rennommalla tavalla ilman stressiä.

Reiki on todettu vaikuttavan syvärentouttavasti, lievittävän akuutteja ja kroonisia kiputiloja, kohottavan mielialaa, lievittäen ahdistuneisuutta, auttavan lihasjännitykseen, helpottavan stressiä vaikuttaen sydämen sykkeeseen ja verenpaineeseen. Hapenottokykyyn liittyvissä arvoissa eli hemoglobiini ja hematokriitti arvoissa ja veren glukoosiarvoissa tapahtuu tasapainottumista. (nämä ovat tutkittuja tuloksia)

Aluksi kerron, mitä reiki ei ole. Alkuperäisen reikin kurssilla ei soiteta kelloja, ei käytetä kukkia, ei polteta salviaa, ei suitsukkeita, ei polteta edes kynttilöitä, ei mitään tuoksuja, ei lauleta, ei rummuteta, ei kielillä puhumista, ei kutsuta enkeleitä, ei kaadeta ihmisiä lattialle. Reiki ei paranna mitään vaan eheyttää ihmistä. Reiki on syvärentouttavaa. Reiki ei ole uskontoa, ei astrologiaa, ei numerologiaa. 

Suomi on valitettavasti aikamoinen " Villi Länsi " erilaisten ns. reiki kurssien suhteen. Sanaa reiki käytetään monesta hoitomuodosta, vaikka niillä ei ole mitään tekemistä alkuperäisen reikin kanssa. Juuri ihmisen ego saa lisäämään noita yllä mainittuja kellojen soittoa, rummutusta ym....vaikka ne eivät kuulu alkuperäiseen reikiin. Yksilö haluaa laittaa oman puumerkkinsä jo toimivaan menetelmään; "Minä olen parantanut menetelmää..." tämä asenne tulee egosta ja opettajan en lisää mitään omiani prosessiin.

Reiki - elämänenergia on niin tärkeä, että jos se jostakin syystä sammuisi, niin elämä tällä maa - planeetalla loppuisi samalla. Meidän ihmisten rooli on yrittää säilyttää tämä energia mahdollisimman alkuperäisessä, puhtaassa muodossa.

Reiki on meidän yläpuolellamme ja kukaan ei sitä omista. Reiki on puhdasta elämänvoimaa, joka on kaikessa elollisessa mukana.

Reiki sana tarkoittaa universaalia kaikkiallista elämänvoimaa. Rei- sana tarkoittaa henki, sielu, mieli, viisaus, rakkaus, nöyryys, kiitollisuus ja Ki - sana tarkoittaa voimaa. Reiki on siis sitä elämänvoimaa, joka virtaa meissä kaikissa ja jota ilman emme voisi olla olemassa.  Reiki on kaikkiallinen elämänenergia, jota ohjaavat henkiset lait, suuri rakkaus. Reiki on menetelmä, jolla tuo elämänvoiman virtaus saadaan voimistumaan.

Reiki on ilmeisesti yhtä vanha kuin ihminen. Niin kauan kuin maailma on ollut olemassa, niin on ollut myös Reiki - luonnollisen eheytymisen tapahtuma. (sitä ei vain ole aina kutsuttu nimellä Reiki)

On helpompi kertoa, mitä Reiki ei ole. Se ei ole mikään uskonto, se ei ole numerologiaa, ei astrologiaa eikä astronomiaa vaan maailman yksinkertaisin itsensä hoitomenetelmä = eheyttämismenetelmä. Reiki- kurssin käytyään voi hoitaa toisiakin, mutta itsensä hoito on tärkeää. Reiki ei siis ole pelkästään vaihtoehtohoito, se on paljon muuta.

Toivoisin jo, että ihmiset oivaltaisivat millainen lahja Reiki on, eivätkä toisi omia pelkojaan esille puhumalla täysin asiattomia. Jos Reiki saa ihmisen tekemään hyviä asioita, muuttumaan suvaitsevaiseksi ja toiset huomioonottaviksi, käsittelemään omia vihan ja arvottomuuden tunteitaan uudella tavalla ja luopumaan omista peloistaan.... yleensäkin arvostamaan itseään ja muita, mielestäni nuo ovat hyviä ominaisuuksia, joita jokainen tarvitsee. On helpompaa vaatia toista muuttumaan, kuin muuttaa itse omia tapojaan ajatella ja toimia.

Kaikkialla ympärillämme ja sisällämme virtaa energiaa, jota välitämme koko ajan energiajärjestelmämme kautta. Maailmankaikkeus on tuota eheyttävää energiaa täynnä, joka Reikissä välitetään käsien kautta hoidettavaan.

Esim. luonnossa oleskelu lisää elinvoimaisuuttasi, saat siis luonnonvoimaa, elinvoimaa. Onko siis vaarallista olla luonnossa? Pitäisikö siitä varoittaa ihmisiä?

Reiki on jokaiselta itseltään jokaiselle itselleen.

Kurssin aikana opettaja aktivoi ja vahvistaa tätä energianvirtauksen väylää. Tätä virtauksen välittämistä kutsutaan Reikiksi. Sillä sattuu olemaan japanilainen nimi, koska japanilainen  Mikao Usui jäljitti sen uudelleen.  Kyseessä ei siis ole vain japanilainen juttu, vaan asia, joka oli kauan ollut olemassa, mutta ihmisen tietoisuus oli sen unohtanut.

Miten Reiki toimii?

Reiki hoidossa hoitaja välittää käsiensä kautta universaalia elämänvoimaa hoidettavaan ja hoidettavan oma energiamekanismi toimii kuin magneetti, vetäen juuri sopivan määrän energiaa ja ohjaa sen juuri niihin kehon ja mielen alueille, joissa on tarvetta. Jokainen hoidossa oleva siis itse vetää tarvitsemaansa energiaa ja juuri sellaista, kuin sillä hetkellä on tarve. Tuo elämänvoima tulee siis hoidettavalta itseltä omalle itselle. Kun energiakanavat puhdistuvat kaikesta fyysisestä kuonasta ja henkisestä kuonasta; tunnelukoista, peloista ... energia, elämänvoima pääsee paremmin virtaamaan kehossa.

Reiki ei siis tule hoitajasta, eikä hoitajan ja hoidettavan energiat sekoitu keskenään.  Reiki vahvistaa sitä, mikä hoidettavassa on hyvää.... siis uskovaisesta tulee parempi uskovainen, liikemiehestä parempi liikemies, taiteilijasta vieläkin luovempi.  Reiki on syvärentouttavaa ja lempeää energiaa, joka rauhoittaa, auttaa keskittymään paremmin, purkaa tunnelukkoja, auttaa stressiin…. juuri siihen, mitä sillä hetkellä tarvitset.

Reiki on jokaiselle oma kokemuksensa. Reikillä voi hoitaa ihmissuhteita, kehoa, omaa henkistä kasvua, vapautua tunnesolmuista, menneisyyden ja tulevaisuuden asioista ja tapahtumista. Tasapaino ja harmonia, rakkaus muita ja itseä kohtaan tulee läsnä olevaksi ja puhdistaa kaiken epäolennaisen, kuten harhat ja kuvitelmat, joissa saatamme elää ja meille paljastuu oma, loistava, suurenmoinen ydinolemuksemme - sielumme ja elämämme kauneus, rikkaus ja ainutlaatuisuus.

Reiki on viisas energia, joka ohjautuu sinne, missä sitä eniten tarvitaan, joten hoitaja on vain kanava, joka toimii välittäjänä ja asettaa kätensä hoidettavan keholle, jotta tuo universaali energia voi virrata. Tämä, jos mikään kasvattaa nöyryyttä, kun huomaa, ettemme hoitajina tee mitään, vaan olemme paikalla ja siirrymme syrjään, jotta energia voi kauttamme virrata. Olemalla vastaanottavaisessa tilassa hoitajina ja hoidettavina vain olemme ja sallimme Reikin virrata........

 Reiki voi auttaa löytämään elämän uutta sisältöä. Se voi tarjota laajemman näkemyksen itsestäsi ja elämästäsi. Voit elää ilon ja kunnian täyteistä elämää jumalallisena olentona, joka olet. Ilo on avain kaikkeen. Etsi iloa kaikista kokemuksistasi. Luojamme rakastaa naurua ja meillä on kyky nauraa, olla iloisia, pitää hauskaa. Tulit tänne pitääksesi hauskaa, ollaksesi iloinen, rakastava ja nauraaksesi ja leikkiäksesi ja ennen kaikkea nauttiaksesi tästä kauniista planeetasta.

Tervehdi hymyillen ihmisiä ja ole valmis kiittämään kaikesta.

Älä kritisoi ja arvostele ketään tai mitään.

Jos sinulla ei ole myönteistä sanottavaa, älä sano mitään.

Älä saarnaa vakaumustasi muille.

Elä tässä hetkessä pitkä, terveellinen ja onnellinen elämä.

Ole valmis vastaanottamaan. Olet ansainnut kaiken runsauden, mutta sinut on opetettu, että muut ovat runsauden ansainneet, mutta et sinä itse.

Rakasta itseäsi ehdoitta. Sano, että olet ansainnut olla vapaa kaikista murheista....  Ala uskoa, että olet ansainnut kaiken sen, mitä toivot.

Todellinen rauha on täydellistä hyväksymistä, itsensä ja toisten hyväksymistä, ehdotonta rakkautta kaikkia kohtaan. Hylkää vastakkainasettelu, kaksinaisuus.

Lisää voit lukea sivuiltani 

www.reiki-ritaforsberg-kimura.fi

 https://www.reiki-ritaforsberg-kimura.fi/tuotteet.html?id=5/

Avainsanat: reiki, hoito, kurssi, sydämellisyys, auttakaa minua,

Pyriitti

Lauantai 21.8.2021 - Rita



Pyriitti

Kivi on kiiltävä ja pronssinvärinen.

Se kuljettaa nopeasti energiaa. Pyriitti on viestinvälittäjä, joka laittaa toiveet kulkemaan eteenpäin. Pyriitti tukee myös suunnittelua ja sen toteutumista.

Pyriitti on oivallinen kivi silloin, kun halutaan sinnikkäästi toteuttaa unelmia ja seisoa omien päätösten takana. Se on voimakas kivi edistämään positiivista ajattelua ja manifestointia. Pyriitissä yhdistyy vahva tulienergia ja maan “hitaasti, mutta varmasti”-energia, joten se auttaa “polttamaan” vanhan pois ja laittamaan uuden kasvun alulle. Pyriitti voimistaa miehistä energiaa (sukupuoleen katsomatta), auttaa ottamaan toiminnan askelia ja edistää luovuutta. Se tuo itseluottamusta, tahdonvoimaa ja periksiantamattomuutta tiellä kohti tavoitteita. Pyriitti houkuttaa onnea ja runsautta ja tuuppaa oikeaan suuntaan. Pyriitin sanotaan tasapainottavan vasemman ja oikean aivopuoliskon toimintoja, joka auttaa muuntamaan luovia ja intuitiivisia ajatuksia (oikea aivopuolisko) loogisiksi ja rationaalisiksi (vasen aivopuolisko) toiminnan askeliksi.


Pyriitin sanotaan tuovan suotuisaa energiaa liiketoimintaan, joten sitä voi pitää työpöydällä, jossa se samalla voimistaa omaa energiatasoasi. Tai voit kantaa pyriittiä taskussa tai keholla, tai käyttää sitä vaikkapa runsaus mandaloissa.
Työpaikalla pyriitti tukee johtajuutta ja sopii lisäksi heille, jotka tavoittelevat ylennystä.
Pyriitti on positiivisen energian kivi, joka rohkaisee ja auttaa erityisesti epäonnen ja taloudellisen ahdistuksen aiheuttamaan mielipahaan. Pyriitti auttaa myös karistamaan rahaan liittyviä rajoitteita, uskomuksia ja köyhyysajattelua. Usein runsauden tiellä on oma ajatus siitä, että ei ole sen arvoinen, tai vähintäänkin että kyllähän joku muu nyt ansaitsisi rahaa ennemmin kuin minä. Pyriitti auttaa affirmoimaan “ansaitsen elää runsaudessa”.

Pyriitti stimuloi aivojen verenkiertoa ja auttaa keskittymään, muistamaan sekä oppimaan asioita paremmin, jonka vuoksi se sopii hyvin myös opiskelijoille.

Pyriitin tulienergia antaa tehokkaasti lisävirtaa, kun olet väsynyt. Voit visualisoida pyriitin kultaisen valon ympäröivän sinut ja virkistävän kehoasi ja mieltäsi.

Pyriitti on lisäksi maadoittava ja suojeleva kivi, se vetää energiaa maasta fyysisen kehon kautta kantajansa auraan, luoden suojakilven negatiivista energiaa vastaan.

Lisää kiviä ja niiden tarinaa

https://www.reiki-ritaforsberg-kimura.fi/tuotteet.html?id=11/76 

pyrite-626549_1920.jpg

Avainsanat: pyriitti, maadoitus, toiminta, auttakaa minua, suoja, tasapainottaa, itseluottamus,

Kuinka loit todellisuuden, jossa elät - verkkokurssi

Torstai 19.8.2021 - Rita



TIETOISUUS JA ENERGIA – VERKKOKURSSI

Tervetuloa verkkokurssille, joka käsittelee tietoisuutta ja energiaa. Kuinka loit todellisuuden, jossa elät ja kuinka voit muuttaa sitä?

Aloitamme nyt seikkailun, jonka toivon avaavan sinulle uusia oivalluksia sielusi intohimosta, miksi jokin asia kutsuu sinua kuin palava tuli sisälläsi, joka ei vain sammu. “Sielun intohimo,” joka saa sinut etsimään ja tutkimaan.

Elämä on näytelmää ja sinä olet näyttelijä, jolla on valitsemasi rooli. Näyttelemme tätä roolia; “olen ihminen” niin antaumuksella, että olemme eksyneet tähän näytelmään ja unohtaneet oman alkuperämme ja enkelimäiset juuremme.

Toivon, että saat oivalluksia omasta itsestäsi tämän verkkokurssin avulla. Löydät itsesi rakastamisen ja kunnioittamisen tärkeyden.

Sinut on opetettu aina asettamaan muut etusijalle oman itsesi kustannuksella. Mutta totuus on, että olet enemmän avuksi muille, planeetalle, kaikelle mitä on olemassa, jos rakastat ja kunnioitat itseäsi. Niin voit olla esimerkkinä niille, jotka kamppailevat itsensä arvostamisen ja hyväksymisen kanssa.

Kurssilla voi edetä omaan tahtiinsa ja palata sille aina uudelleen ja uudelleen, jos niin valitsee. Haluatko saada muutosta aikaan elämässäsi? Ei vain vähän parempaa vaan todellisia oivalluksia, jotka vievät sinua eteenpäin. 

Haluan auttaa sinua saavuttamaan unelmiasi, jotta voit olla se, joka todella olet. Viestini on tärkeä ja tulee suoraan sydämestä ja halusta auttaa, vahvistaa sitä, kuinka sinä voit olla se, joka sinä oikeasti olet.

Levitä siipesi ja lennä.

Tästä linkistä voi ostaa kurssin. 

 https://www.campwire.com/buy_flexible/89665079-92fb-4203-a171-22d14e3ed4e7 

Kuva: Tsutomu Kimura

20100698-1.jpg

Avainsanat: tietoisuus, energia, todellisuus, auttakaa minua,