Herääminen

Torstai 28.1.2021 - Rita

Mitä tarkoittaa herääminen?

Monet konfliktit, joita maan päällä nyt koetaan, ovat kollektiivisen heräämisen merkkejä ja kaikki vanhan systeemin heikkoudet nousevat pintaan. Ole tietoinen siitä, että jännittyneisyys, jota saatat tuntea, on seurausta tästä heräämisestä ja se ei ole sinun.

Aistit vain herkkänä ihmisenä kaiken ympärilläsi ja luulet niitä omiksesi ja otat ne omaksesi - ne eivät ole sinun. Voit tosin kuvitella niiden olevan sinun, mutta ne eivät ole. 

Planeetta käy läpi heräämistä, jonka tietoisuus aiheutti ja heräämisprosessi käydään läpi nyt yksilö tasolla. Salli tietoisuuden muutos - älä taistele vastaan, koska mitä enemmän vastustat, sitä enemmän koet taistelua ja kamppailua. Virtaa vain mukana, joka ei todellakaan tarkoita, että menet mukaan mielen peleihin. 

Hengitä vain syvään muutaman kerran ja salli. Ihminen alkaa kokea uudella tavalla tapahtumia elämässään. Ihminen käänsi selkänsä omalle sielulleen ja sielu hyväksyi tämän ja käänsi myös selkänsä ihmiselle. Syyllisyys ja häpeä tästä esti sinua näkemästä omaa loistoasi. Kuitenkin Minä Olen -olemuksesi tuntee nyt rakkauden, kauneuden, menestymisen, myötätunnon, koska sinä koit kaiken tämän.

Aika muuttuu - uusi taistelun aihe planeetalla - mennyt ja tuleva taistelevat ja kumpikaan ei voita. Koska ei ole kyse kummastakaan - mennyt tietää oman historiansa, mutta pysytkö sinä menneisyydessä kiinni - menneet elämät, esi-isien aikaisessa tietoisuudessa vai kuunteletko tulevaa, joka sanoo, muutetaan kaikki.

Mitä tapahtui menneisyydessä - se ei ollut mitään - sillä ei ole merkitystä - ja silloin se ei ole mitään.

Koet ajan muutosta. Aika on kiehtova illuusio.  Maya - aika muuttui 2012. Mayat eivät nähneet tietoisuuden nousua - lineaarisen ajan loppua.

Kun riittävä määrä ihmisiä aisti yhteisen sopimuksen - aika - ajasta tuli todellisuutta ja alkoi ajan tanssi. Ajasta tuli tanssi, joka tanssi muotoja, joita voi muodostaa ihan kuin kaavoja matematiikassa. Kaikki tanssivat saman ajan tahtiin. Junat liikkuvat aikataulujen mukaan, ihmiset kulkevat kelloa seuraten...

Laskepa huviksesi, kuinka monta kertaa sana - aika - toistuu tavallisessa puheessa.

pocket-watch-3156771_1920.jpg

Avainsanat: herääminen, oivaltaminen, aika, tietoisuus,

Ihmiskunnan kehitys

Maanantai 4.6.2018 - Rita Forsberg-Kimura

Ihmiskunnan kehitys havahtumiseen, heräämiseen, tiedostamiseen on nopeutunut ja etenee vauhdilla. Ympäri maailmaa tapahtuu enemmän ja enemmän halua olla rakastava kaikissa tilanteissa, mitä elämässä tapahtuu. Tämä asenne on voimakkain aikomus, jonka voit asettaa itsellesi ja sinua avustaa huomattava ryhmä näkymättömässä maailmassa, jotka tukevat ja rakastavat sinua koko maassaolo matkasi aikana.

Et ole koskaan yksin, olet aina täysin turvassa kun seuraat omaa polkuasi valaistumiseen, oivaltamiseen, polkua, jonka asetit ennen kehoon syntymistä.

Moni maassa tuntee olevansa sitoutunut tähän. 

Ei ole olemassa vahinkoja tai sattumia vaan kaikki tapahtuva liittyy heräämiseen,  jopa kaikkein katasrofaalisimmatkin tilanteet, jotka eivät vaikuta mitenkään järjellisiltä, koska ihmisen käsityskyvyllä ei pysty näkemään koko kuvaa. Luota intuitioosi, sisäiseen tietämiseen ja salli energioiden palvella sinua helpoimmalla tavalla.

Sinä olet täällä - maassa tällä hetkellä - herätäksesi ja luodaksesi Taivaan Maan päälle. Tämä on aina ollut aikomuksesi ja unelmasi, koska halusit fyysisen ympäristön, jossa nauttia ja kokea muodon maailmassa olemisesta ja käyttää aisteja, joita ihmiskeho tarjoaa.  Keholla on monia aisteja, joista aikaa myöden tulet tietoiseksi ja oivaltamaan, että ihmiskeho ei ole läheskään niin rajoittunut, kuin ajattelit sen olevan. Rajoitukset tapahtuivat siksi, koska valitsit eläväsi erossa Lähteestä, joka tietysti on mahdotonta, mutta aikomuksesi kokea tuo epätodellinen tila sai aikaan sen, että olet kokenut äärimmäisen rajallista todellisuutta. Elämää ei alun alkaen suunniteltu niin vaikeaksi, kun suurin osa sen kokee vaan elämästä oli tarkoitus nauttia, inspiroitua ja kokea kauneutta ja helppoutta kaikessa.  Kaikki rajoitukset muodostuivat halustasi kokea yksinäisyyttä, erossaolontunnetta ja itsenäisyyttä.

Sinä vain unohdit tämän valintasi ja unohdit myös nauraa tuolle valinnallesi. Unohdit matkan varrella sen, kuka olet, mikä on alkuperäsi.

..... jatkuu myöhemmin....

Avainsanat: ihmiskeho, aistit, herääminen, tiedostaminen, valaistuminen, ylösnousemus, Taivas, Maa, ero, rajoitukset

21.12.Talvipäivän seisaus

Keskiviikko 20.12.2017 - Rita

Heräämisen vuosi

Talvipäivän seisaus 21.12 on symboli Sielun pimeän yön päättymiselle. Tämä aika on uudelleen syntymistä Valoon. Tänä pimeimpänä päivänä menemme syvälle itseemme, etsien omaa totuuttamme, omaa sisäisen tulen valaisua.

Tämä on kylvön aikaa, josta pulppuaa toivon kipinä, uusi sarastus, muinaisina aikoina talvipäivän seisausta - Yule time - juhlittiin pyhillä tulilla. 

Nykyajan kiireinen aika on unohtanut näiden -seisauspäivien merkityksen ja ohittaa hyviä tilaisuksia tutkia itseään.

Juhlista omalla tavallasi tätä tapahtumaa ja laskeudu joulun ajan taianomaiseen aikaan, päästä irti kiireestä. Onko pakko lentää kuin päätön kana .....?

Laskeudu omaa itseesi .. 

Tipahda kuin lehti puusta.... kuin tähti taivaalta

Rakastu itseesi ... tuntuu niin hyvältä rakastua itseensä.. omaan olemukseensa

Missä oli pimeyttä, siellä on nyt valoa

Missä oli kipua, siellä on nyt iloa

Missä oli epäilyä, siellä on nyt luottamusta

Salli sateen tulla ja pestä pois kaikki pelot

Salli unelman täyttää sielusi......

Avainsanat: sielu, pimeys, , taika, joulu, herääminen

HYVÄKSYMINEN ON TÄRKEÄ OSA IHMISKUNNAN HERÄÄMISPROSESSISSA

Keskiviikko 18.5.2016 - Rita

Kaikki ovat yhtä - ovatko?

Olet kuullut tämän - me kaikki olemme yksi. Ihmisolentoina olemme erillisiä, yksilöllisiä kehollisia olentoja, jotka eivät voi sulautua toisiinsa. Tiedätkö, että et ole kehosi? Olet itse valinnut tulevasi maahan kokemaan rajoituksia ja yksinään oloa, jota keho tarjoaa, jotta voisit kokea erillisyyden ja oivaltaa, että erossa olo on epätodellista ja mahdotonta.

Etsit rakkautta ulkopuoleltasi, koska tunnet olosi niin yksinäiseksi ja olevasi erossa. Todellinen olemuksesi on Lähteen, rakkauden, Luojan olemus ja kun et pysty tuntemaan sitä, sinusta tulee pelokas ja etsit rakkautta keneltä tahansa, joka hyväksyy sinut. Monet ihmissuhteet kaatuvat siihen, että kumpikin etsii toisesta sitä, jonka voi kuitenkin löytää vain itsestään. Kun löydät itsesi rakastamisen ja hyväksymisen ja oivallat ettei ole olemassa ketään, joka on ilman tuota rakkautta itseään kohtaan, sitten voit jakaa tuota rakkautta, joka ei koskaan ole edes jättänyt sinua. Olet vain etsinyt sitä muualta, vaikka se on ollut sinulla koko ajan. Itse piilotit sen sinne, mistä et heti osaisi etsiä vaan epäilit itseäsi.

Mitä tulee siihen, että olemme kaikki Yksi - vaikutamme omalla olemuksellamme kaikkiin, mutta olemme jokainen oma itsemme Ykseys. Emme voi palata Ykseyteen, Kotiin, koska sitä ei enää ole olemassa, koska sinä et enää ole siellä. Se on muuttunut, koska sinä olet muuttunut ja muodostat täysin oman Ykseytesi. Koti tulee sinun luoksesi. Oma jumalallisuutesi, Sielu... miksi haluat sitä kutsua, haluaa kokea elämän maassa sinun kauttasi kehollisena olentona.

Kun tiedostat itsesi, olet tietoinen itsestäsi ja astut ihmissuhteeseen toisen kanssa, et enää ole kuin tyhjä astia, jota tarjoat toiselle täytettäväksi rakkaudella eikä toinen myöskään tarjoa sinulle omaa tyhjää astiaansa täytettäväksi, koska molemmat olette jo itsessänne täysiä, täynnä oman itsen rakastamista.

Mitä rakkaus on? Sinulla voi olla kokemuksia, kun rakkaus satutti, loukkasi. Sinut hylättiin, torjuttiin, kärsit rakkauden tähden…. päätit ehkä, etten koskaan laske ketään lähelleni ja niin torjuit itse itsesi, hylkäsit itse itsesi.... pakenit...en koskaan enää koe sen tuomaa kärsimystä. Kaksinaisuuteen kuuluu aina kaksi puolta - luotan toiseen ja toinen pettää minut.... Rakkaus on kuitenkin aina läsnä, rehellinen, avoin, myötätuntoinen, anteeksiantava ja parantava. Se ei koskaan petä ketään, koska se olisi kokonaan täysin rakkauden olemuksen vastaista.

Pelossasi tarjoat toiselle vain kehosi - pitäen itsesi piilossa ja puet yllesi naamion - kehot ovat epätodellisia ja niihin ei voi koskaan luottaa- ei koskaan. Sinä et ole kehosi, sinä olet paljon, paljon muuta...kehosi on rajallinen kulkuväline, jonka avulla koet epätodellisen eron, mutta yhteytesi ikuisuuteen on aina keskeytymätön. Et koskaan ole ollut erossa Lähteestä, Hengestä....Luojasta...

Keho on epätodellinen ja sillä on tärkeä rooli pelissä, jota pelaamme täällä maassa. Keho tuntee kipua ja kärsimystä ja nauttii mielihyvästä. Nämä ovat sinun valintojesi tuloksia... keho ei aiheuta mitään, se vain vastaa sinun tahtoosi ja olet epätietoinen siitä, mitä haluat keholta. Sinusta tuntuu, että asioita vain tapahtuu sinulle, kuitenkin jokainen tapahtuma antaa sinulle mahdollisuuden kokea jotain. Se, että tunnistaa tämän ei muuta sitä, mutta kun oivaltaa tapahtumat mahdollisuuksiksi kokea jotain uutta ja uudella tavalla, se auttaa sinua paremmin hyväksymään ne.

Vastauksia ei ole ulkopuolellasi!

Ihmisen "pelit", joihin olet yhteydessä, vaikuttavat tapahtuvan ulkopuolellasi, joskus valintojesi tuloksena joskus vain "sattumalta", mutta oma asenteesi ja uskomuksesi tuovat sinut tilanteisiin, joista löydät itsesi. 

Älä tuomitse, sinun ei tarvitse tuomita niitä! Tuomitsen ja en tuomitse ovat valintoja, joita teet joka hetki.

Todellinen luonteesi, luontosi on Rakkaus ja Rakkaus ei koskaan tuomitse. Kun toimit todellisen luontosi pohjalta, et näe mitään tuominnan aihetta ja ilman tuomitsemista ei ole olemassa konflikteja.  Vähän kerrassaan tarve tuomita katoaa. Ympärilläsi on ollut ehkä ihmisiä, jotka ovat vastanneet rakastavasti ristiriita tilanteisiin ja se on hämmästyttänyt sinua, että tuloksena on ollutkin ratkaisu konfliktin sijaan. 

Kuitenkin ego rakastaa ja haluaa ristiriitoja, se elää niistä, koska eron tunne on konflikti! ....... egosta ja sen tavoista lisää jatkokirjoituksessa myöhemmin....

Lue lisää »

Avainsanat: herääminen, tiedostaminen, ihmiskunta, ego, rakkaus, ykseys

Henkisen heräämisen - prosessi

Sunnuntai 6.1.2013 klo 16.58 - Rita

Tiedät käyväsi läpi henkistä heräämistä, kun alat kyseenalaistaa asioita, jota et ole ennen tehnyt.

Kyselet, miksi olet täällä Maan päällä, mikä on elämän tarkoitus, mitä sinun tulisi tehdä?

Onneksi olkoon olet heräämässä hypnoosista.

Huomaat, että tapasi ratkaista ongelmia vanhalla tavalla, ei enää toimikkaan. Huomaat, ettet kaipaa enää draamaa elämääsi, kuten ennen vanhaan. Vetäydyt hiljaisuuteen ja ehkäpä yön hiljaisuudessa kutsut Jumalaa, tietämättä, onko Jumalaa olemassakaan. Kutsut ehkä korkeampaa olentoa tai korkeampaa voimaa... todella sydämestäsi: " Rakas Henki, Jumala, Ikuinen Itse. Olen valmis" 

 Tiedät olevasi heräämässä, kun vanhat uskomuksesi eivät enää tunnu totuuksilta sinulle. Monella asialla ei enää ole sinulle merkitystä.

Olet yksinkertaisesti käymässä läpi hengen heräämistä itsessäsi. Ympärilläsi on paljon näkymättömiä auttajia. He tietävät, miltä tuntuu menettää ihmissuhde, jotta voisit aloittaa ihmissuhteen itsesi kanssa. Jotta voisit aloittaa suhteen itsesi kanssa ja oppia tuntemaan Hengen, joka on sinussa. Sallit itsesi tuntea jumalallisuuden, joka on sinussa, Jumalan sinussa ilman, että ihmisyyden rajoittavat uskomukset sitovat sinua, vaan ymmärrät olevasi ikuinen ja mahtava olento ja voit valita, miten elät.

Vastaukset ovat kaikki sinussa. Niitä eivät anna sinulle gurut ... eivät enkeliolennot. Täällä kaksinaisuudessa eläminen on saanut sinut uskomaan, että vastaus on jossain ulkopuolellasi. Rakasta itseäsi. Hyväksy itsesi. Luota itseesi

Et ehkä ole valmis kuulemaan tätä, mitä sanon.

 Moni tuntee itsensä surulliseksi tänä aikana, tietämättä mistä tunne johtuu. Vanha tietoisuutesi on kuolemassa, ei fyysinen kehosi ,vaan hyvästelet vanhoja ihmisyytesi malleja, jotta uudelle, laajemmalle tietoisuudelle olisi tilaa. Jotta mahtavampi, enkeli - itsesi, jumalallinen itsesi voisi ilmetä.

Kun heräät todelliseen itseesi, hyvästelet myös " Gaian" Maan sellaisena, kuin olet sen tuntenut. Kiitä Gaiaa kaikesta, mitä hän on tehnyt. Hän on hitaasti poistumassa ja jättämässä paikkansa meille ihmisille kantamaan vastuuta vedestä, jota juomme, maasta, jolla kävelemme, ilmasta, jota hengitämme, kasveista ja eläimistä.  

 Vaikka ympärilläsi on kaaosta ja kaikki tuntuu hajoavan, ymmärrä, että muutos joskus ilmenee kaaoksena, mutta se kertoo myös, että luonnolliset evoluution lait ja laajentuminen ovat käynnissä ja sinä olet osa sitä. Maailma on siis muuttumassa tasapainoisemmaksi ja tasavertaisemmaksi kaikille.

 Kaikesta huolimatta sinä et ole yksin.

Hengitä syvään ja valitse.

Avainsanat: herääminen