Kuinka syntyi kurssi: On aika sinä olet valmisLauantai 27.11.2021 - Rita Kuinka tämä verkkokurssi syntyi? Haluan auttaa sinua löytämään suuremman merkityksen elämällesi, saamaan onnistumisen iloa ja luottamusta enemmän itseesi, pois epävarmuudesta, hämmennyksestä. Saamaan jatkuvan hyvän mielen tunteen jokaiseksi päiväksi. Olin lapsena erilainen, en muiden lasten kaltainen. En tuntenut kuuluvani heidän joukkoonsa. Minua pidettiin outona, omituisena, liian kummallisena. Koin itseni ulkopuoliseksi. Katselin mielestäni uskomattoman kaunista tähtitaivasta ja kuuta. Tutkin ja pohdin etsien vastauksia ympärilläni olevasta maailmasta. Olin tarkkailija ja opiskelin, opiskelin ja opiskelin "henkisyyttä." Etsin ja etsin vastauksia löytämättä niitä kuitenkaan. "Miksi tein kaikesta niin vaikeaa, koska huomasin mitä enemmän opiskelin päädyin aina vain kauemmaksi omasta itsestäni. Olin luonnollisen virtauksen ulkopuolella - olin kiinni ajatuksessa, että maa on koulu, kunnes tajusin lähteä pois vanhoista "totuuksista." Hassu asia tapahtui minulle tällä matkalla - oivalsin kaiken olevan jo minussa. Tunnistin oman sieluni yhteyden, oman intuitioni, kuulin oman sieluni laulua. Mitä enemmän en suorittanut henkisyyttä, lopetin affirmaatioiden käytön, sitä helpommin kaikki tarvitsemani tulee minulle. Tästä etsimisestä syntyi tämä kurssi, oma tarinani kokemuksen ja sieluni viisauden syvyyksistä, jonka haluan jakaa kanssasi inspiroimaan sinua omalla matkallasi. Tuomaan selkeyttä ja auttamaan sinua kokemaan elämää ilman ahdistusta, saamaan paremman yhteyden itseesi, luomaan paremman suhteen kumppanisi ja ystäviesi kanssa, voimaan paremmin. Miten sinä toimit? Teetkö jatkossakin kuten ennen vai lähdetkö kokemaan jotakin uutta? ONKO SINUN AIKASI? Vastaan puolestasi - ON AIKASI OLETKO SINÄ VALMIS? Vastaan puolestasi - OLET VALMIS (muuten et lukisi tätä kirjoitusta) Haluatko saada paremman yhteyden itseesi. Löytää vastauksia, joita olet etsinyt monien elämien aikana? Tämä kurssi on toiminut monille ja tämä on toiminut minulle ja toimii myös sinulle. Voit elää sielun suunnitelman mukaista elämää, olet yhteydessä intuitioosi, tiedät, kuinka etenet. Sielusta käsin elämällä tunnet olosi eheäksi, elämä tuntuu merkitykselliseltä. Elämää sydämen hiljaisuuden, mielikuvituksen tasolla ohi mielen tarinoiden ja emootioiden. Sallitko itsellesi tuon kaiken? TEE PÄÄTÖS! Tässä linkki, josta pääset mukaan kurssille: https://www.campwire.com/buy_flexible/f086c13f-1296-47eb-9d9f-6a9188832e64 |
Avainsanat: verkkokurssi, opiskelu, henkisyys, auttakaa minua, etsiä, vastuksia, sielu, sielunsuunnitelma, elämä, |
ON AIKA.SINÄ OLET VALMIS.Perjantai 12.11.2021 - Rita ON AIKA. SINÄ OLET VALMIS - verkkokurssi.Ehkä koet, ettet ole jollakin tavalla valmis,mutta luota itseesi ja luota minuun, kun sanon,että sinä voit saada kurssin käytyäsimuutosta aikaan elämässäsi.Totuudet, joita kurssilla jaan,saivat aikaan oivalluksia ja muutostaomassa elämässäni.Totuuksia, joiden on aika tulla tietoisuuteen.Totuuksia, jotka olet unohtanut ja nyt on aika muistaa ne.Sinulla on valta pysähtyä tutkimaan itseäsi ja elämääsi.Jos et ole tyytyväinen johonkin elämässäsi,sinulla on aina mahdollisuus oivaltaa se uudella tavallatai voit kehittää omaa asennettasi,kuinka suhtaudut siihen jasaada aikaan muutosta elämässäsi.Loit niin paljon ongelmia, jotta voisit ratkaista ne.Älä taistele ongelmiasi vastaan.Haluan auttaa sinua päästämään irtieloonjäämistaistelusta ja kokemaan tätä hetkeä.Kurssilla voit edetä omaan tahtiisi japalata sille yhä uudelleen ja uudelleen.Kurssilla ei ole aikarajaa.Sinä valitset.Sinun kannattaa tehdä päätös nyt.Kurssin järjestäjä: RitaTästä linkistä voi ostaa kurssinhttps://www.campwire.com/buy_flexible/f086c13f-1296-47eb-9d9f-6a9188832e64 |
Avainsanat: aika, tietoisuus, energia, verkkokurssi, auttakaa minua, |
TARJOUSTorstai 9.9.2021 - Rita TARJOUS sinulle, joka rakastat enkeleitä Haluan auttaa sinua etenemään omalla tielläsi ja siksi haluan auttaa sinua muutoksen keskellä lahjoittamalla sinulle hyvää oloa. Jos ostat toisen näistä enkeli kursseista, saat lahjaksi ilmaiseksi toisen niistä. Klikkaa kurssin nimeä ja pääset ostosivulle. Lähetän kutsulinkin sen jälkeen sähköpostiisi toiselle kurssille. Tarjous on voimassa 23.9. saakka, Toimi siis ennen 23. 9. 2021 Enkeleille, joka sinä olet - verkkokurssi Enkelienergiatyöskentelyn - verkkokurssi Lisää voit lukea kursseista tämän sivuston valikosta. |
Avainsanat: enkeli, tulkinta, verkkokurssi, auttakaa minua, |
Enkeliviestien kanavoinnin verkkokurssi.Sunnuntai 4.7.2021 - Rita Olen valmistelemassa verkkokurssia aiheesta: Kuinka kanavoin enkeliviestejä? Tämä on enkelienergia työskentelyn peruskurssi.Onko aihe sinua puhuttelevaa?Haluatko lisää tietoa enkelienergiasta?Haluatko tietoisuutta lisää koskien enkeleitä yleensäkin?Haluatko oppia kanavoimaan viestejä itsellesi ja muille?Kurssilla opitaan korttitulkintojen tekemistä käyttäen erilaisia viestikortteja ja Tarot kortteja.Kurssi on tarkoitettu sellaiseksi, että voit itse määrätä tahdin, jolla etenet.Se on myös käytössäsi jatkuvasti, siinä ei ole määräaikaa, jolloin se on käytävä läpi.Kurssiin on myös tulossa jatkokurssi, jossa keskitytään arkkienkeleiden energioihin.Laita viesti yhteydenotto lomakkeella, niin voin välittää tiedon, kun kurssi on valmis ja ostettavissa. |
Avainsanat: enkeli, viestintä, kommunikointi, verkkokurssi, |
Kaukaiset keijuserkkumme - uusi verkkokurssiLauantai 1.8.2020 - Rita Uusi verkkokurssi - Kaukaiset keijuserkkumme. -(klikkaa kurssille sanaa - Kaukaiset keijuserkkumme)Oletko koskaan edes ajatellut tällaista yhteyttä olevan olemassa? Minulle se oli aika ihana kokemus ja haluan jakaa sen kanssasi. Mukana on voimakas kivikehä -kokemus, joka on äänitteen muodossa. Minulle tuosta kokemuksesta tuli sen todellisuuden, jossa elämme, aivan uudella tavalla tunteminen ja kokeminen. Kaikki ei ole sitä, miltä maan päällä asiat näyttävät olevan. Tämä on jatkoa – KEIJUJEN, HALTIOIDEN JA LUONNONHENKIEN LUMOTTU MAAILMA – kurssille, mutta uusi kurssi ei edellytä aikaisemman kurssin läpikäymistä. Tämä kurssi on syntynyt kokemuksista ja keskusteluista, joita minulla on ollut keijun kanssa ja nämä keskustelut muuttivat täysin minun käsitystäni keijujen maailmasta ja omasta fyysisestä maailmastamme. Keiju kertoi yhteydestä, joka on alkanut aikojen alussa ja miksi olemme kuin “serkkuja” keskenämme. Kurssilla saat tietoa yhteisestä historiastamme muinaisista ajoista lähtien ja yhteisistä esi-isistämme. Keitä he olivat ja mistä he tulivat, sain paljon uudenlaista tietoa asiasta. Mitä keijut oikein ovat? Tämä keiju ei ollut pieni siivellinen olento vaan lähes kaksimetrinen olento. Hän ei ollut myöskään luonnonhenki eikä henkiopas. Minua pyydettiin heti päästämään irti kaikista tavoista, jolla me ihmiset näemme keijut. Kivikehät ovat aina kiehtoneet minua ja se oli yksi syy, miksi keiju lähestyi minua. Sain kuulla, mikä merkitys kivikehillä on ollut ja mikä niiden tarkoitus on vielä tänäkin päivänä. Mukana on voimallinen Kivikehä - harjoitus äänitteen muodossa, joka on elämään vaikuttava kokemus. Kuinka virittäytyä tähti energioihin – harjoitukset, joita saat, tuovat tähtitaivaan ja tähdet uudella tavalla lähelle, voit tuoda ne elämääsi ja löytää ja tiedostaa, mitä kaikkea sinussa itsessäsi onkaan. Taika ja Joulupukki –miten ne liittyvät toisiinsa? Mitä on taika? Merlin? Sekin selviää. Legendat ja muistot ovat myös asioita, joita käsitellään kurssin aiheissa. Oletko valmis vastaaottamaan elämän tuomia mahdollisuuksia? Kuinka vastaaottaa hyvät ja huonot asiat ja pysyä tasapainossa ja harmoniassa? Haluatko löytää yltäkylläisyyttä kaikesta kokemastasi? Oletko halukas ja valmis? Tiedän, että olet. MITEN KURSSILLA EDETÄÄN? Kurssilla voit edetä ihan omaa tahtia, koska koko materiaali on heti käytössäsi. Kurssi on tarkoitettu kaikille, jotka rakastavat luontoa ja haluavat löytää itsestään asioita, jotka ehkä ovat unohtuneet maailman haasteita läpikäydessä. Jos haluat löytää itsestäsi enemmän, kuin mitä luulet olevasi - tämä kurssi on sinulle. Kurssi sisältää eri pituisia äänitteitä yhteensä noin 45 min. PDF muodossa tekstiä 31 sivua. Lisäksi mukana on kirjoittamiani artikkeleita aiheesta. Olen yli 20 vuoden ajan saanut olla monelle henkisenä tukena ja apuna monilla tavoin. Olen kouluttautunut laajasti eri aloilla pitäen koulutuksia eri aiheisiin liittyen. Rita Forsberg-Kimura |
Avainsanat: keijut, verkkokurssi, koulutus, |
Suuri muutos - verkkokurssiMaanantai 18.5.2020 - Rita Suuri muutos - verkkokurssi.Verkkokurssi käsittelee muutoksen aikaa ja kuinka elää muutoksessa, jota on ennustettu kauan aikaa ja nyt se on täällä.Kaikki muuttuu, maailma ei enää ole samanlainen kuin ennen. Kurssi käsittelee muutosta ja sen vaikutusta sisäisesti sinuun ja ympäristöösi.Biologia kokee muutosta. Erilaiset kivut pään ja hartioiden aluella kertoo, että yhdistät omaa energiakehoasi fyysiseen kehoon. Kuinka voit puhua kehollesi ja mitä silloin on tärkeää tietää. Kuinka ikääntymisproseesia voi hidastaa?Muutoksessa elämiseen on hyvin yksinkertainen avain - se on niin yksinkertainen, että unohdit sen. Avaimesta kerron kurssilla. Mieli haluaa tehdä kaikesta monimutkaista.Kaaos ja sen uudella tavalla oivaltaminen. Mitä haasteita kohtaat? Olisiko aika alkaa puhua omaa totuuttaan? Kuinka kauan annat itsesi olla vähäpätöinen, mitätön?Mikä vaikuttaa vastustuskykyyn, mutta se on jäänyt vailla huomiota? Miten parannat omaa vastustuskykyäsi?Kurssilla voit edetä ihan omaan tahtiisi, koska saat materiaalin heti käyttöösi.Olen ladannut paljon sinua auttavia ja tukevia latauksia kurssiin, mutta sinä valitset itse, minkä latauksen haluat. En siis pakota sinua tekemään mitään, mitä et halua.Olet valinnan edessä - miten etenet?Olen yli 20 vuoden ajan saanut mahdollisuuden olla monelle henkisen hyvinvoinnin tukena.Tästä linkistä voi ostaa kurssinhttps://www.campwire.com/buy_flexible/ab5b1970-bb2b-42d6-8500-102c412f1f97Kuva:Tsutomu Kimura |
Avainsanat: verkkokurssi.muutos, vastustuskyky, biologia, kivut, m uutokset |
Keijujen ja luonnonvoimien lumottu maailma - verkkokurssiPerjantai 1.5.2020 - Rita KEIJUJEN JA LUONNONHENKIEN LUMOTTU MAAILMA - verkkokurssiOletko tuntenut puiden tarkkailevan sinua luonnossa kulkiessasi? Emme näe enää maailmaa lapsen silmin vaan nauramme ja pilkkaamme niitä, jotka näkevät ja kuulevat tuon lumotun maailman kutsun. Moni ei yksinkertaisesti lähde tavoittelemaan sitä, mitä fyysiset silmät eivät näe Jokaisessa meissä ja kaikessa, mitä luonnosta löytyy, on läsnä luonnonvoimia - maa -vesi - ilma -tuli - ja nämä voimat työskentelevät yhdessä elementaali henkien kanssa, ne pitävät yllä kehon toimintaa ja siksi elementaali henkien kanssa työskentely on tärkeää. Elementaali henget ovat todellisia voimia meissä ja luonnossa. Keijut auttavat meitä rikkomaan rajoittuneita näkemyksiä elämästä ja avautumaan uusille mahdollisuuksille. Lumotut maailmat ovat yhä olemassa, koska sisälläämme oleva lapsi ei koskaan kuole. "Näe mitä haluat nähdä ja älä tee todeksi sitä, mikä näyttää olevan todellista." Minulle itselleni on keijujen ja luonnonhenkien maailman avautuminen ollut sadunomainen kokemus ja elämä voi olla kuin keiju-tarina, jos niin valitsee. Tästä linkistä voi ostaa kurssin https://www.campwire.com/buy_flexible/854a63ee-7fc5-43c5-a509-e34535a66618 Kuva: Tsutomu Kimura Voitko tuntea puun tarkkailevan sinua? Tunnetko, kuuletko kukkaiskeijujen iloisen laulun, kuin pienten kellojen kilinää. Lumottu luonto on odottamassa sinua. Lumottu maailma on yhä olemassa. Haluatko muistaa sen jälleen? |
Avainsanat: keijut, luonnonhenget, haltiat, luonnonvoimat, verkkokurssi |