E-kirja uutuus -Hiljainen polku

Tiistai 15.6.2021 - Rita

Hiljainen polku - e-kirja kertoo kuoleman jälkeisestä elämästä.

Kirja kertoo tarinan muodossa eri hahmojen kokemuksia kuoleman jälkeisessä maailmassa. Tarinoiden hahmot ovat osin kuvitteellisia ja osin todellisia.

Kuoleman pelko on saanut aikaan sen, että kuoleman suuri siirtymävaihe ihmisen elämässä on kadottanut arvokkuutensa ja tapahtumana se on siirretty laitoksiin, jossa hoitohenkilöillä ei ole tietoa eikä kykyjä auttaa siirtyvää henkeä näkymättömässä maailmassa.

Toivon, että kirjani valaiseen tämän siirtymävaiheen mahtavuutta ja auttaa päästämään irti kuoleman pelosta.

Olen DreamWalker - työssäni saattanut henkiä oikeaan levon paikkaan ja kirja perustuu näkymättömillä tasoilla saamiini kokemuksiin. 

Kirja on nyt tarjouksessa, joten kannattaa toimia nyt.

Tästä linkistä voi ostaa kirjan.

https://www.bod.fi/kirjakauppa/hiljainen-polku-rita-forsberg-kimura-9789528045182

Avainsanat: kuolema, pelko, tietoisuus, elämä,

E-kirja uutuus

Tiistai 8.6.2021 - Rita

Kauneus on yksi tärkeimmistä enkeliaisteistamme. Elämän kauneuden ja taianomaisuuden löytyminen sai muutoksen aikaan omassa elämässäni. Taika on ollut työnnettynä toisille tasoille, mutta nyt on aika tuoda se jokaisen elämään. Taika ei ole taikatemppujen tekemistä vaan ihan jotakin muuta...

Miksi kirjan nimi on Kaunis elämä ja kaunis kuolema? Kuolema on läsnä heti syntymästä lähtien. Se on väistämätön ja läsnä koko ajan ja siksi ihmiset eivät halua puhua kuolemasta.

Kirja voi auttaa sinua kokemaan elämää uudella, syvemmällä tasolla ja nauttimaan elämästä ilman kuoleman pelkoa.  

Kirja on nyt tarjouksessa.

Tästä linkistä voi ostaa kirjan..

https://www.bod.fi/kirjakauppa/kaunis-elaemae-ja-kaunis-kuolema-rita-forsberg-kimura-9789528036784

Avainsanat: kauneus, elämä, kuolema, enkeliaisti, taika

Kun perhonen ilmestyy

Lauantai 30.5.2020 - Rita



PERHONEN

Jos perhonen ilmaantuu, on aika keventää oloaan ja lopettaa ottamasta kaikkea liian vakavasti. Ole valmis suureen muutokseen, vanhat toimintatavat, tapa ajatella tai vanha elämäntapa on menossa pois ja uudenlainen tapa elää on yhdistymässä. On aika tehdä muutoksia, joita olet harkinnut. Huolimatta haasteista, sinä menet muutoksen läpi ja kuten aina muista "että tämä myös menee ohi" Ilmaise itseäsi värikkäillä vaatteilla. 

Kutsu perhosta, kun tiedät olevan muutoksen aika ja tarvitset rohkeutta rikkomaan itsesi luoman kotelon. Käyt läpi suurta elämänmuutosta, kuten jonkin uuden löytämistä tai muutosta uralla. Kun tarvitset rohkaisua, jotta voit ilmaista itseäsi vapaammin koskien rakkautta itseäsi ja ympärilläsi olevia kohtaan. Kun haluat laittaa enemmän romantiikkaa ihmissuhteeseen kumppanisi kanssa. Kun haluat rentoutua enemmän ja virrata työn ja ihmissuhteiden syklissä helppoudella, kutsu perhonen paikalle.

Jos perhonen on voimaeläimesi, sinulla on valtavasti kiinnostusta luonnollista elämän sykliä kohtaan, kuolema ja elämä, jotka tapahtuvat ympärilläsi ja sisälläsi.  Sinussa on paljon elinvoimaisuutta, eksoottisella ja värikkäällä tavalla, käytät värikkäitä vaatteita, koristeita, taidetta, musiikkia ja jopa ystäväsi ovat värikkäitä. Olet hyvin kiinnostunut toisista ihmisistä ja siksi vedät heitä puoleesi. Et oikein pärjää kovassa ja myrkyllisessä ympäristössä vaan sinun on asuttava siellä, missä ilma ja vesi ovat puhtaista. Sopeudut muutokseen nopeasti ja helposti.

Kuva: Tsutomu Kimura

 IMG_1711.JPG

Avainsanat: perhonen, vakavuus, kuolema, elämä, elämänmuutos

Hiljainen polku - kuolemaa ei ole - verkkokurssi

Perjantai 22.5.2020 - Rita

Hiljainen polku - kuolemaa ei ole

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Onko kuolema kaiken loppu? Mikä on kuoleman todellinen tarkoitus, miksi se luotiin? Olenko unohtanut sen alkuperäisen tarkoituksen ja jäänyt kiinni pelkoon ja en uskalla elää?

Olet unohtanut niin paljon...

Kuolemasta on luotu elämää suurempi demoni ja kukaan ei halua puhua kuolemasta. Kuoleman pelko on ihmiskunnan suurimpia pelkoja ja se on erotettu elämästä laitosten seinien sisälle. Kuitenkin kuolema on läsnä heti syntymästä lähtien.

Toivon kurssin saavan aikaan muutoksen ja laajemman tietoisuuden kuolemasta ja oivaltamaan elämän ja olemassaolon uudella tavalla. Oivaltamaan oman kauneutensa ja uuden uskalluksen nauttia omasta elämästä.

Kurssi käsittelee, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen ja kurssi ei ole synkkä ja pelottava vaan täynnä iloa ja rakkautta. Omat uskomukset ja tietoisuuden taso vaikuttavat minne menee kuoleman jälkeen.

Olen yli 20 vuoden ajan saanut olla monien henkisen kasvun tukena ja olen siitä kiitollinen.

Tästä linkistä voi ostaa kurssin

IMG_1690.jpg

Avainsanat: kuolema, tietoisuus, pelko,

Kuolema

Perjantai 4.1.2013 - Rita

Kuolema

Kuolema, kuinka paljon pelkoa, pimeyttä, lopullisuutta. Kuolema, ehkä suurin syy, miksi ihminen ei elä.

Idässä unta sanotaan kuoleman pikkuveljeksi. Illalla, kun nukahdat, on kuin kuolisit, mutta heräät, synnyt joka aamu uudelleen.

Ihminen nukahtaa enemmän kuin 18000 kertaa elämänsä aikana. Kehosi päästää irti myrkyistä, energioista, joita se ei enää tarvitse. Nukkuessasi puhdistut, päästät irti, antaudut.

Joka yö "kuolet", mutta joka aamu heräät uudelleen. Kehon osat kuolevat syntyäkseen uudelleen uuteen, päästää irti tehdäkseen tilaa uudelle.

Kuolema on läsnä koko ajan heti syntymästä lähtien.

Miksi täytyy olla kuolema?

Mitä hengelle tapahtuu kuoleman jälkeen?

Kuolema on luonnollinen tapahtuma, luonnollinen siirtymä ja muutos.

Maan energia on hyvin viettelevää ja täällä on mahdollista eksyä, siksi syntyi ns. kuolema, jotta emme jäisi jumiin tänne.

Kuolema on luonnollinen siirtymä takaisin elämään, takaisin sieluun, takaisin Itseen.

KOTI, joista lähdimme, oli pelkkää puhtautta, yksinkertaisuutta, myötätuntoisuutta. Sitä voisi sanoa Hengen määritelmäksi - ehdotonta yksinkertaisuutta. Henki kokee itsensä meidän kauttamme ja jotta voisimme joskus palata tähän yksinkertaisuuteen takaisin, jota kerran olimme. Mutta emme mene takaisin Kotiin vaan menemme eteenpäin.

Aikojen alussa, kun ihmisiä alkoi syntyä Maan päälle, he eivät halunneet jättää kuollessaan Maan kokemuksia, joten muodostuivat ns. Maan lähialueet, jonne ihmiset menivät. Näillä lähialueilla ihmisellä on samat uskomukset, kuin Maan päälläkin. Kuollessaan siirtyy usein näille lähialueille ja jatkaa toimimistaan omien uskomustensa mukaan. (Näiden lähialueiden syntymiselläkin oli tarkoituksensa)

 Usein täällä Maan Lähialueilla ei edes tajuta, että ollaan siirrytty toiseen olomuotoon, ei tajua olevansa kuollut. Täällä käydään samaa sotaa eri uskonto järjestelmien kesken, kuin Maan päällä. Voisi sanoa, että nämä sodat näillä Lähialueilla vaikuttavat Maan sotiin. Sodimme siis hidastetussa muodossa nuo Lähialueiden sodat, jotta voimme kokea ne. Täällä on myös äärimmäistä dualismia.

Nämä Maan lähialueet ovat hyvin hämmentäviä ja sekoittavia rajan yli siirtyneelle. On hyvä olla tietoinen energioista noilla alueilla. Monet kirjat kuoleman lähikokemuksista kertovat näistä lähialueista. Täällä on hetkellinen valokokemus, joka johtuu kehosta vapautumisen tunteesta, mutta se on lyhytaikainen.  Kun pystyy kuvailemaan näitä alueita, ihmisiä, olentoja, kauniita maisemia, joita siellä myös on, silloin on näillä lähialueilla, joista synnytään Maan päälle uudelleen. Maan vetovoima on viettelevää, voimakasta ja viehätys on vahva.

Täällä on siis taistelua, huijari huijaa täälläkin. Energiat ovat hyvin hämmentäviä näillä lähialueilla.

Täällä Lähialueiden korkeammalla tasolla on myös kauniita puistoja ja oppilaitoksia, joissa voi opiskella. Täällä on paljon kauneutta ja voit luoda täällä haluamaasi uskomustesi mukaisesti. Nämä Maan Lähialueet ovat kuitenkin vielä mielen taivasta, koska Maan vetovoima vaikuttaa niissä voimakkaana.

 Äitini siirtyessä muutama vuosi sitten fyysisestä kehosta, hän viestitti minulle musiikinopettajana, että lapset on tärkeää laittaa soittotunnille, koska he ovat Mestareita jo syntyessään. Saatettuani äitini enkeliulottuvuuksiin, yhteytemme ei enää ole toiminut, koska hän on yhteyksien tavoittamattomissa tällä hetkellä. Kun on oman henkiperheensä luona, taso on niin korkea, ettei kommunikointi noin vain ole mahdollista.

Äitini opetti minulle tärkeimpiä kokemuksiani; näkemään kaiken kauneutta ja kuulemaan kauneutta ei vain fyysisillä aisteillani vaan käyttämällä korkeampia enkeliaistejani. Kokemuksesta on avautunut uusi näkemys kaiken kauneudesta; kehon, mielen, sielun ja hengen kauneus itsessäni ja muissa.  "You are so beautiful..." " Olet niin kaunis...." tarkoitan jokaista joka lukee tämän. Kaikessa on kauneutta, jos haluat sitä nähdä, kuulla, tuntea, aistia, maistaa. Mieli on kaunis, koko keho on kaunis luomus, ihmeellinen taideteos. Älä sulje mitään pois kokemuksestasi, anna kaiken virrata....

Isäni poistuessa kesällä 2012, sain kunnian saattaa hänet Maan lähialueiden ohi enkelikotiin, oman enkeliperheensä luo ( joka ei muuten ole maanpäällinen perheemme. Näitä enkeliperheitä on 144,000) Kokemus oli sanoin kuvaamaton ja suuri kunnia minulle. Voin vain välittää tuon tunteen, jota enkeliperhe osoitti isäni matkaa kohtaan. Enkelikotiin saattaessani vanhempiani, en voi kuvailla korkeampia alueita, koska mieli ei pysty toimimaan näillä alueilla ja sanojen käyttäminen vie mielen tasolle. Minulla on vain ihana ja ikimuistoinen tunne siitä, miltä kokemukseni Kukkien Sillalla on.

Täältä varsinaisesta enkelikodista voi valita syntyykö Maahan vai jonnekin muulle " planeetalle."

Taiteilija- pariskunnan lapsena olen kiitollinen vanhemmilleni siitä, että luovuus oli kodissamme normaali ja kannustettava asia, elämäntapa. Oman elämänsä luojana, jokainen voi vaikuttaa oman elämänsä kokemuksiin.

Ota yhteyttä.

Avainsanat: kuolema

Kukkien sillalle

Lauantai 2.6.2012 - Rita

Kukkien sillalle.

 Polku Kukkien sillalle vie aidon levon paikkaan, enkelikotiin, kun ihminen siirtyy rajan toiselle puolelle. DreamWalker, unimatkaaja, on opas, ystävä, tarkkailija ja kuuntelija.

Unimatkaaja lievittää yksin olemisen pelkoa ja on seurana matkalla tuonpuoleisessa. DreamWalker on ystävä, joka kuuntelee, joka ei puhu mistään erityisestä uskonnollisesta tai henkisestä filosofiasta, ei yritä muuttaa mitään kuolevan puolesta.

  Kuolemanpelko on kaikkien ihmisten suurin pelko. Olemme unohtaneet,mitä kuolema on. Kuolemassa ei ole mitään pelättävää. Se on hyvin kunnioitettava siirtymä vaihe ihmisen elämässä.

Unimatkaaja vie siirtymässä olevan hyvin pyhälle, kauniille, rakastavalle kävelylle. Unimatkaaja kuuntelee ja pitää yllä liekkiä, joka on siirtymässä olevalle kaunis valo, joka loistaa kaiken hämmentävän keskellä.

Unimatkaaja on läsnä ja ylläpitää lähdössä olevan puolesta tunnetta siitä, että energia liikkuu ja on tasapainossa. Unimatkaaja pitää paikkansa ja asemansa. Näin siirtymässä oleva tietää, että vaikka hän eksyisi tai hämmentyisi matkalla, unimatkaaja on vakaa ja varma ja luotettava koko siirtymisen ajan aina enkeliulottuvuuksiin saapumiseen saakka.

 Kuolemalla on ihmiskulttuurissa tällä hetkellä huono maine. Kuolema on väistämätön ja siihen liittyy paljon negatiivista energiaa.

DreamWalker on äänetön, rakastava opas, joka pysyy polulla ja pitää liekkinsä kirkkaana, jotta siirtymä vaiheessa oleva pääsee maan lähipiirissä olevien alueiden läpi. Unimatkaaja, on kuin olisi kävelyllä puistossa kuolevan kanssa, joka käy läpi muodonmuutoksen.

 Kukkien silta edustaa enkeliulottuvuuksien korkeimpia tasoja.

Jos valitset voin kulkea kanssasi tuota kaunista polkua pitkin aina Kukkien Sillalle asti, jossa oma enkeliperheesi ottaa sinut vastaan silloin, kun aikasi on siirtyä. Olen kirkkaana liekkinä koko matkan ajan ja mitään pelättävää ei ole.

Olen saanut koulutuksen DreamWalker Death - Unimatkaajaksi keväällä 2012.

 

Avainsanat: DreamWalker, Siirtymä kuoleman kautta,