Jumalainen tahto vai vapaa tahto, valinta?

Maanantai 7.1.2013 - Rita

Vapaa valinta?

 Jumalallinen tahto ja vapaa valinta?

Mikä on ero? 

Jumalainen tahto on sielusi todellinen intohimo tai halu ja on aivan muuta kuin ns. ihmisen vapaa tahto. Me oikeastaan teeskentelemme vapaata tahtoa, koska ajattelemme, että voin valita, mitä syön tänään, mitä vaatteita puen päälleni, laitanko punaiset vai mustat kengät jalkaani.

 Meillä oli vapaa tahto, mutta olemme antaneet sen pois kauan sitten. Annoimme sen pois ja jatkamme sen poisantamista niin kauan, kun emme luota omaan itseemme.

Hyvä asia on, että sinulla on sielusi tahto, joka on ohjaava voima matkallasi. Se voittaa ns. ihmisen tahdon. Tämä jumalallinen osa sinua tietää, että se haluaa kokemuksia. Se ei tunne puutetta, ei tunne kipua, kuolemaa, koska nämä ovat ihmisyyteen liittyviä. Sielulle kaikki on runsautta.

Sielu saa kaikista tapahtumistasi elämässäsi kokemuksia ja rakastuu itseensä yhä uudelleen ja uudelleen.

Avainsanat: vapaa valinta

Henkisen heräämisen - prosessi

Sunnuntai 6.1.2013 klo 16.58 - Rita

Tiedät käyväsi läpi henkistä heräämistä, kun alat kyseenalaistaa asioita, jota et ole ennen tehnyt.

Kyselet, miksi olet täällä Maan päällä, mikä on elämän tarkoitus, mitä sinun tulisi tehdä?

Onneksi olkoon olet heräämässä hypnoosista.

Huomaat, että tapasi ratkaista ongelmia vanhalla tavalla, ei enää toimikkaan. Huomaat, ettet kaipaa enää draamaa elämääsi, kuten ennen vanhaan. Vetäydyt hiljaisuuteen ja ehkäpä yön hiljaisuudessa kutsut Jumalaa, tietämättä, onko Jumalaa olemassakaan. Kutsut ehkä korkeampaa olentoa tai korkeampaa voimaa... todella sydämestäsi: " Rakas Henki, Jumala, Ikuinen Itse. Olen valmis" 

 Tiedät olevasi heräämässä, kun vanhat uskomuksesi eivät enää tunnu totuuksilta sinulle. Monella asialla ei enää ole sinulle merkitystä.

Olet yksinkertaisesti käymässä läpi hengen heräämistä itsessäsi. Ympärilläsi on paljon näkymättömiä auttajia. He tietävät, miltä tuntuu menettää ihmissuhde, jotta voisit aloittaa ihmissuhteen itsesi kanssa. Jotta voisit aloittaa suhteen itsesi kanssa ja oppia tuntemaan Hengen, joka on sinussa. Sallit itsesi tuntea jumalallisuuden, joka on sinussa, Jumalan sinussa ilman, että ihmisyyden rajoittavat uskomukset sitovat sinua, vaan ymmärrät olevasi ikuinen ja mahtava olento ja voit valita, miten elät.

Vastaukset ovat kaikki sinussa. Niitä eivät anna sinulle gurut ... eivät enkeliolennot. Täällä kaksinaisuudessa eläminen on saanut sinut uskomaan, että vastaus on jossain ulkopuolellasi. Rakasta itseäsi. Hyväksy itsesi. Luota itseesi

Et ehkä ole valmis kuulemaan tätä, mitä sanon.

 Moni tuntee itsensä surulliseksi tänä aikana, tietämättä mistä tunne johtuu. Vanha tietoisuutesi on kuolemassa, ei fyysinen kehosi ,vaan hyvästelet vanhoja ihmisyytesi malleja, jotta uudelle, laajemmalle tietoisuudelle olisi tilaa. Jotta mahtavampi, enkeli - itsesi, jumalallinen itsesi voisi ilmetä.

Kun heräät todelliseen itseesi, hyvästelet myös " Gaian" Maan sellaisena, kuin olet sen tuntenut. Kiitä Gaiaa kaikesta, mitä hän on tehnyt. Hän on hitaasti poistumassa ja jättämässä paikkansa meille ihmisille kantamaan vastuuta vedestä, jota juomme, maasta, jolla kävelemme, ilmasta, jota hengitämme, kasveista ja eläimistä.  

 Vaikka ympärilläsi on kaaosta ja kaikki tuntuu hajoavan, ymmärrä, että muutos joskus ilmenee kaaoksena, mutta se kertoo myös, että luonnolliset evoluution lait ja laajentuminen ovat käynnissä ja sinä olet osa sitä. Maailma on siis muuttumassa tasapainoisemmaksi ja tasavertaisemmaksi kaikille.

 Kaikesta huolimatta sinä et ole yksin.

Hengitä syvään ja valitse.

Avainsanat: herääminen

Kuolema

Perjantai 4.1.2013 - Rita

Kuolema

Kuolema, kuinka paljon pelkoa, pimeyttä, lopullisuutta. Kuolema, ehkä suurin syy, miksi ihminen ei elä.

Idässä unta sanotaan kuoleman pikkuveljeksi. Illalla, kun nukahdat, on kuin kuolisit, mutta heräät, synnyt joka aamu uudelleen.

Ihminen nukahtaa enemmän kuin 18000 kertaa elämänsä aikana. Kehosi päästää irti myrkyistä, energioista, joita se ei enää tarvitse. Nukkuessasi puhdistut, päästät irti, antaudut.

Joka yö "kuolet", mutta joka aamu heräät uudelleen. Kehon osat kuolevat syntyäkseen uudelleen uuteen, päästää irti tehdäkseen tilaa uudelle.

Kuolema on läsnä koko ajan heti syntymästä lähtien.

Miksi täytyy olla kuolema?

Mitä hengelle tapahtuu kuoleman jälkeen?

Kuolema on luonnollinen tapahtuma, luonnollinen siirtymä ja muutos.

Maan energia on hyvin viettelevää ja täällä on mahdollista eksyä, siksi syntyi ns. kuolema, jotta emme jäisi jumiin tänne.

Kuolema on luonnollinen siirtymä takaisin elämään, takaisin sieluun, takaisin Itseen.

KOTI, joista lähdimme, oli pelkkää puhtautta, yksinkertaisuutta, myötätuntoisuutta. Sitä voisi sanoa Hengen määritelmäksi - ehdotonta yksinkertaisuutta. Henki kokee itsensä meidän kauttamme ja jotta voisimme joskus palata tähän yksinkertaisuuteen takaisin, jota kerran olimme. Mutta emme mene takaisin Kotiin vaan menemme eteenpäin.

Aikojen alussa, kun ihmisiä alkoi syntyä Maan päälle, he eivät halunneet jättää kuollessaan Maan kokemuksia, joten muodostuivat ns. Maan lähialueet, jonne ihmiset menivät. Näillä lähialueilla ihmisellä on samat uskomukset, kuin Maan päälläkin. Kuollessaan siirtyy usein näille lähialueille ja jatkaa toimimistaan omien uskomustensa mukaan. (Näiden lähialueiden syntymiselläkin oli tarkoituksensa)

 Usein täällä Maan Lähialueilla ei edes tajuta, että ollaan siirrytty toiseen olomuotoon, ei tajua olevansa kuollut. Täällä käydään samaa sotaa eri uskonto järjestelmien kesken, kuin Maan päällä. Voisi sanoa, että nämä sodat näillä Lähialueilla vaikuttavat Maan sotiin. Sodimme siis hidastetussa muodossa nuo Lähialueiden sodat, jotta voimme kokea ne. Täällä on myös äärimmäistä dualismia.

Nämä Maan lähialueet ovat hyvin hämmentäviä ja sekoittavia rajan yli siirtyneelle. On hyvä olla tietoinen energioista noilla alueilla. Monet kirjat kuoleman lähikokemuksista kertovat näistä lähialueista. Täällä on hetkellinen valokokemus, joka johtuu kehosta vapautumisen tunteesta, mutta se on lyhytaikainen.  Kun pystyy kuvailemaan näitä alueita, ihmisiä, olentoja, kauniita maisemia, joita siellä myös on, silloin on näillä lähialueilla, joista synnytään Maan päälle uudelleen. Maan vetovoima on viettelevää, voimakasta ja viehätys on vahva.

Täällä on siis taistelua, huijari huijaa täälläkin. Energiat ovat hyvin hämmentäviä näillä lähialueilla.

Täällä Lähialueiden korkeammalla tasolla on myös kauniita puistoja ja oppilaitoksia, joissa voi opiskella. Täällä on paljon kauneutta ja voit luoda täällä haluamaasi uskomustesi mukaisesti. Nämä Maan Lähialueet ovat kuitenkin vielä mielen taivasta, koska Maan vetovoima vaikuttaa niissä voimakkaana.

 Äitini siirtyessä muutama vuosi sitten fyysisestä kehosta, hän viestitti minulle musiikinopettajana, että lapset on tärkeää laittaa soittotunnille, koska he ovat Mestareita jo syntyessään. Saatettuani äitini enkeliulottuvuuksiin, yhteytemme ei enää ole toiminut, koska hän on yhteyksien tavoittamattomissa tällä hetkellä. Kun on oman henkiperheensä luona, taso on niin korkea, ettei kommunikointi noin vain ole mahdollista.

Äitini opetti minulle tärkeimpiä kokemuksiani; näkemään kaiken kauneutta ja kuulemaan kauneutta ei vain fyysisillä aisteillani vaan käyttämällä korkeampia enkeliaistejani. Kokemuksesta on avautunut uusi näkemys kaiken kauneudesta; kehon, mielen, sielun ja hengen kauneus itsessäni ja muissa.  "You are so beautiful..." " Olet niin kaunis...." tarkoitan jokaista joka lukee tämän. Kaikessa on kauneutta, jos haluat sitä nähdä, kuulla, tuntea, aistia, maistaa. Mieli on kaunis, koko keho on kaunis luomus, ihmeellinen taideteos. Älä sulje mitään pois kokemuksestasi, anna kaiken virrata....

Isäni poistuessa kesällä 2012, sain kunnian saattaa hänet Maan lähialueiden ohi enkelikotiin, oman enkeliperheensä luo ( joka ei muuten ole maanpäällinen perheemme. Näitä enkeliperheitä on 144,000) Kokemus oli sanoin kuvaamaton ja suuri kunnia minulle. Voin vain välittää tuon tunteen, jota enkeliperhe osoitti isäni matkaa kohtaan. Enkelikotiin saattaessani vanhempiani, en voi kuvailla korkeampia alueita, koska mieli ei pysty toimimaan näillä alueilla ja sanojen käyttäminen vie mielen tasolle. Minulla on vain ihana ja ikimuistoinen tunne siitä, miltä kokemukseni Kukkien Sillalla on.

Täältä varsinaisesta enkelikodista voi valita syntyykö Maahan vai jonnekin muulle " planeetalle."

Taiteilija- pariskunnan lapsena olen kiitollinen vanhemmilleni siitä, että luovuus oli kodissamme normaali ja kannustettava asia, elämäntapa. Oman elämänsä luojana, jokainen voi vaikuttaa oman elämänsä kokemuksiin.

Ota yhteyttä.

Avainsanat: kuolema

Muistatko??

Torstai 3.1.2013 klo 15.49 - Rita

Muistatko?

 

Muistatko aikaa yli 2000 vuotta sitten, kun matkasit ihmeellisen ihmisen kanssa - nimeltään Yeshua Ben Josef?

Muistatko istuneesi ja keskustelleesi toisten kanssa, miten tärkeää olisi tuoda Maahan Kristus- tietoisuutta, ei vain yhden vaan monen tuomana?

Muistatko?

Kuljit hänen kanssaan , jolla oli tuo tietoisuuden siemen mukanaan. Muistatko kokeneesi tämän Maassa ollessasi?

Muistatko valinneesi tulosi Maahan ehkä vähän jälkeen toisen Maailman sodan noin vuoteen 1975 ?

Kannoit mukanasi kristallin valkoista Kristus - tietoisuuden energiaa, jota tarvittiin.

Vanhempasi katsoivat synnyttyäsi silmiisi ja näkivät jotain erilaista, jota ei ollut heidän muissa lapsissaan tai toisten ihmisten lapsissa. Monet vanhemmat pelästyivät, he eivät ymmärtäneet. Oli outoa katsoa silmästä - silmään puhdasta rakkautta ja Kristus - tietoisuutta, mutta he eivät olleet valmistautuneet tähän ihmeelliseen kokemukseen. He eivät olleet valmistautuneet siihen energian voimaan, jota kannoit.

Sinä olit erilainen, epätavallinen ja outo. Aloit tuntea, ettet tyydyttänyt jotain, mitä vanhempasi halusivat sinun olevan.

Sitten ollessasi ehkä 2v - 10 v. jotain tapahtui. Kun aloit tuoda tuota Kristus - tietoisuuden voimaa kehossasi esille ja nähdessäsi muiden reaktiot, aloit tuntea ehkä häpeää ja sitä, että olit tehnyt jotakin väärin. Koit erilaisuutesi pahana asiana.

Jotain traumaattista tapahtui, jokin fyysinen tapahtuma tai traumaattinen emotionaalinen tapahtuma. Ehkäpä yöllä tunsit ,kuin suurin rakkautesi olisi kävellyt pois luotasi. Tunsit kadottaneesi jotain suurenmoista ja sinusta tuli kadotettu lapsi, Kristuksen kadotettu lapsi. Niin suljit oven ja naulasit sen lujasti kiinni.

Suurin menetys, kristallinen Kristus - tietoisuus sisimmässäsi, häpeä, jota tunsit, sai aikaan tarpeen asettaa tuo tietoisuus syrjään parempaa aikaa odottamaan.

Ei ollut erehdyksiä, vaan oli välttämätöntä laittaa tuo energia turvaan sisimpääsi, kunnes olisi sopiva aika sille.

Jos olisit antanut Kristus - tietoisuuden tulla täyteen mittaansa teini -iässä tai aikuis - iän alussa, sinut olisi ehkä tapettu, luokiteltu mielenvikaiseksi, asetettu holhouksen alaiseksi....

Kaikki, mitä koit, taakat, joita otit kantaaksesi, kaikki parannukset ja konsultoinnit. Kaiken tämän teit, jotta saisit selville, mitä tapahtui.

Ystävä rakas, valitsit tämän tien ja kunnioitan sitä, kaikki enkelit kunnioittavat sitä... Hylätyksi tulemisen tunne, menetyksen tunne - tästä se tulee.

Kristus - tietoisuuden energiaa eivät tuo komeetat, astroidit... Niillä on osan siinä, mutta energia on jo sinussa. Sinä toit sen mukanasi.

Siksi kuljit 2000 vuotta sitten Yeshua Ben Josefin kanssa ja näit mitä yhden kantama tietoisuus sai aikaan - jotta itse eräänä päivänä kantaisit tuota samaa tietoisuutta.

Olet saattanut aika ajoin tuntea olevasi hullu, kun tunsit olevasi Kristus, vaikka on opetettu, että on olemassa vain Yksi.

Rakkauden Mestari Itse pyyttää sinua hyväksymään Kristus - tietoisuuden, jota kannat, jotta jumalainen valo yhtyy Kristus -tietoisuuteen ja Uuteen Maahan.

Muistatko?

On aika muistaa. Kunnioita matkaasi ja sitä, mihin olet tullut nyt.

Selvisimme vuoteen 2013 ja nyt on aika juhlia sitä.

 Me teimme sen.

Sinä teit sen.