Henkinen matka 3. taloon , biologian talo
Tiistai 23.3.2010 klo 20:13 - koonnut Rita
Henkinen matka 3. taloon , biologian taloon.
Tuuli on voimistumassa ja taivas on muuttunut synkäksi. Tavarani painavat ja olo tuntuu epätasapainoiselta - ja nyt vielä on tulossa myrsky! Sää muuttuu hetkessä rajuilmaksi enkä voi edetä, jos en päästä irti matkatavaroistani; kalliasarvoisista valokuvistani ja henkisistä kirjoistani. Minun on tehtävä se ja samassa nuo kalliit tavarat katoavat.
Synkkä olento etenee myrskyssä ja se on päättänyt lopettaa tämän satumaan. Se hyökkää, mutta lentääkin samassa kauemmaksi ja näen valon, kuin salaman välähdyksen. Tuo valo auttaa minua näkemään myrskyn keskellä polun edessäni. Myöhemmin saan kuulla, että kilpi hylki hyökkäyksen. Tuo negatiivinen voima toikin minulle valaistusta juuri oikeaan aikaan.
Vanhat tavarani pitivät minua paikassa, joka ei tunnu mukavalta uudessa värähtelyssä ja vetivät puoleensa vanhaa minääni. En voi edetä polkua vanhan energian esineet mukanani. Tuuli veisi minut vanhaan tietoisuuteen.
Pidän kuitenkin mukanani rakkautta ja muistoja, vaikka fyysisiä esineitä ei enää ole olemassa. Muistikuvat rakkaista ovat elämänkokemukseni energiassa - eivät vanhoissa esineissä. Uudet työvälineet ja lahjat tulevat kirkastamaan muistojani. Vanhat esineet vievät minut aikaan , jolloin minulla ei ollut ymmärrystä kokonaiskuvasta. Kotiin ei voi viedä mitään vanhasta minästä.
Päätän kuunnella enemmän ja luulla vähemmän. Minulla on biologista tietoa, mutta Enkeleillä on henkistä tietoa.
" Miksi täällä on myrskyjä?"
" Kun ihminen ei ole täällä, ei ole myrskyjäkään."
Matkani ilman matkatavaroita on helppoa ja kevyttä ja saavun kauniin vihreälle talolle, jossa lukee " Biologian talo".
Oviaukossa seisoo kookas ,Vihreä enkeli ,joka tervehtii minua ystävällisesti.
" Tässä talossa opit värähtelytason nousun ominaispiirteitä. - Missä sinun rakkautesi on?"
Esitän eri vaihtoehtoja, mutta kaikki ovat väärin.
"Joka ainoa solusi sisältää tietoisuuden, joka tietää Jumalasta. Jokaisella solulla on mahdollisuus valaistua, parantua, rakastaa, tavoitella värähtelyn muutosta.
On tärkeää hyväksyä itsensä soluryhmänä, jossa kaikki tietävät kaiken. Kun tunnet kipua, ymmärrä, että sanot silloin " meihin sattuu, sillä jokainen solu kehossasi tuntee kivun, ahdingon.... Meihin sattuu! Annatko luvan parantumiselle?"
"Minä anna luvan tälle parantumiselle. Meihin sattuu ja Me kaikki hyödymme tästä hoidosta."
" Kipu yhdessä osassa vaikuttaa moniin. Tämä on yhteisöllinen kokemus. Jokainen solu tuntee ilon, surun, nautinnon....totuuden koska solulla on tietoisuus kokonaisuudesta ja tietoa siitä, miten keho tasapainottaa itsensä luonnollisesti.
Tasapainossa ollessaan jokainen solu kykenee uudistumaan täydellisesti. Keho odottaa sinun kunnioittavan sitä, sopivalla ravinnolla, liikunnalla ... ja se huolehtii muusta.
Hengen koe on antaa keholle jotakin, mitä se ei pysty itse tekemään. Solusi eivät pysty käyttämään sitä Jumalan osaa, jota kannat mukanasi ja jolla on voima päättää valaistua. Henkesi tehtävä on tehdä tuo päätös, pyytää korkeampaa värähtelyä.
Aina kun siirrytään korkeammalle värähtelytasolle, biologia täytyy tasapainottaa ja sille on annettava lupa.
Värähtelymuutoksella on ominaispiirteitä, jotka täytyy oppia ja joihin täytyy tottua."
" Muista, kaikki tuntemasi tuska tulee sinusta."
On hiljaista. Jokin sisälläni alkaa muuttua. Tunnen värähtelyn kehossani, saan väristyksiä. Tunnen syvää surua, tuntuu kuin purkaisin sieluni tunteita, kaikkia menetyksiäni, tyhjyyden tunnetta, menetettyjä tilaisuuksia, uusia tuskan aiheita....
" Meihin sattuu." kuulen itseni sanovan.
" Missä olette Vihreä, Oranssi, Sininen? Tarvitsen teitä." Masennus valtaa alaa.....
" Kaikki tuntemasi tuska tulee sinusta itsestäsi. Mikään ei enää koskaan ole samoin. Rakastan sinua suunnattomasti." oli Vihreä sanonut.
Nousen ylös ja puen ylleni haarniskan, otan kilven ja miekan.
" Mikään ei lannista henkeäni. Voitan masennukseni. " Alan luoda rauhaa sinne, missä sitä ei ole. Mihin koko maailma on kadonnut? Minä olen muuttunut. Me tunnemme voimamme ja olen tietoinen perheestä ja sen rakkaudesta, joka ei koskaan jätä minua. Olen välitilassa ja kehoni jokainen solu tuntee luopumisen. Minun on käytävä läpi ikään kuin uudestisyntyminen, jotta voin ottaa vastaan tämän uuden henkisen lahjani.
Voidakseen siirtyä korkeammalle tasolle, on käytävä läpi koettelemusten jakso. Tukijoukkoni on mentävä pois, koska heidän energiansa suorastaan estäisi muutostani. Keskittymällä rakkauteen löysin tien pimeydestä.- Aina kun nostaa värähtelyään, keskity muihin asioihin ja pidän tietoisuus perheen rakkaudesta, joka ei jätä sinua koskaan.-
Kun olen lähdössä Enkeli kysyy : " Rakastatko Jumalaa koko sydämestäsi?"
" Kyllä minä rakasta koko sydämestäni. Kehoni on yhtä teidän kaikkien Hengen kanssa ja olen lähempänä teidän värähtelyänne, kuin koskaan aikaisemmin ja minulla on voimakas tunne läheisyydestä, pyhyydestä ja yhteenkuuluvaisuudesta. Minä olen matkalla kotiin."
Olen saanut tietoa biologiastani ja värähtelymuutosten ominaispiirteistä. Enkeli kertoi myös biologian yhdestä hienoimmasta piirteestä, seksistä. Se ei aluksi tuntunut enkeli-jutulta.
" Näe tuo prosessi pyhänä. Kun tunteet yhdistetään oikealla tavalla, silloin seksi toimii valaistumisen katalyyttinä. Ihmisten reaktio , että seksi on likaista, johtuu siitä, mitä ihmiset ovat siitä tehneet."
Oloni tuntuu levänneeltä ja kevyeltä, kun astu ovesta ulos.
" Lupaa, että tapaamme vielä Vihreä- ystäväni. "
" Me tapaamme. " sanoo Vihreä enkeli.
Tunnen tällä kertaa, että minua seurataan ja olen valppaana. Mietin, miten tuollainen olento voi olla maassa, joka pursuaa rakkautta ja henkistä oivallusta? Miksi se seuraa minua? Mikseivät enkelit suostuneet puhumaan siitä? Vaaran tunne on aina läsnä ja päätän pysyä valppaana, ettei olento yllätä minua.
Matkani jatkuu 4.taloon.......