Tarinoita

Share |

Perjantai 19.2.2010 klo 21.07 - Rita


Omistan nämä tarinat sinulle, joka luet näitä tarinoita ja tunnistat sen energian, joka antaa sinulle mahdollisuuksia tehdä elämänmuutokseen.

Ensimmäinen tarina.

Tulemme tänne vähintäin kahden oppaan kanssa. Nämä oppaat ovat aina mukanamme. Jotkut meistä saavat kolmannenkin oppaan ja valistumisen myötä oppaamme vaihtuvat kokonaan. Kaikkien oppaitten vaihtuminen on usein 90 päivän haaste.

Oppaista toinen voi olla sellainen, joka on ollut aikaisemmin ihminen. Emme siis aina palaa ihmisinä. Oletko miettinyt voisiko " suojelusenkelisi"  olla joku, jonka tunsit joskus?  Opasryhmäämme sisältyy niitä, jotka ovat aina oppaita ja niitä, jotka olivat ihmisiä.

Oppaat ovat kanssamme silloin, kun suunnitellaan sopimuksia. Olemme osa Jumalan energiaa. Ollessamme Jumaltietoisuudessa suunnittelemme omat oppituntimme ja siten olemme vastuussa aivan kaikesta mitä meille tapahtuu matkan varrella. Ei ole olemassa " sattumia" eikä " vahinkoja".

Oppaat ovat tärkeitä, koska he seuraavat ja toteuttavat suunnitelmia, joiden tekemiseen itse osallistuimme.

Ennaltamääräämisen - käsite on ihmisten käsite, eikä se vastaa henkistä todellisuutta. Meidän suunnitteluistuntomme on oppituntiasetelma. Toisin sanoen olet itse kirjoittanut " kokeen" ollessasi  "Jumaltietoisuudessa" , mutta et tunnista sitä tällä tasolla. Meillä on valinnanvapaus suorittaa" koe "tai jättää se tekemättä.

Suunnitteluistunnossa ovat mukana " Maassa jo oppitunnilla olevien korkeammat sielut " Karmalliseen suunnitteluun osallistuvat siis myös jo maan päällä elävät sielut.

Valaitumisessa ja ylösnousemuksessa on tavoitteena solmia liitto  "ylisielun " tai " korkeimman minän" kanssa ja pysyä planeetalla tehotyöläisenä. Korkeampi minä on ilmeisesti se osa meitä, joka on kaiken aikaa yhteydessä Jumalaan, mutta jonka energia ei ole täysin kehossamme.  Työstämällä omaa karmaamme muutamme oppisuunnitelmaamme selvitessämme " kokeista"

Kun tulee aika oppaiden vaihtoon , saamme " mestarienkeliopasryhmästä" oppaan. Täällä ollessamme emme näe kokonaiskuvaa. Jumalan mieli on sellainen, joka iloitsee toisen onnesta, voit juhlia naapuri onnea, vaikka itselläsi ei mene yhtä hyvin kuin naapurillasi. Kun pukee ylleen "Jumalan Hengen viitan" kantaa mukanaan yhteyttä korkeampaan minään ja siirtyy tasapainon tilaan, jossa ensimmäiset tunteet kaikkia ihmisiä kohtaan perustuvat rakkauteen, ilman aiemmin mukanamme kulkenutta taakkaa.

Kunnioita läheistäsi sillä hänen prosessinsa liittyy omaasi, vaikka se sinusta olisikin hyvin erilainen.

Jossain vaiheessa kehitystäsi Vapaa Itsesi ( Korkein Minä) on oppaasi ja opastus tulee sinulta itseltäsi sinulle itsellesi, ei siis ulkopuoleltasi.

Avainsanat: Oppaat